Extra: Ariannan ja Isdurin kohtaaminen

Minä olen Arianna, Kuulaakson kuninkaan vanhin tytär ja kruununperijä. Paikkani oli kotona, kotiopettajan armoilla. Koska minusta tulisi jonakin päivänä kansamme toivo, niin minun täytyisi oppia kaikki mahdollinen kaikesta mahdollisesta - tai siltä minusta ainakin tuntui, kun nuorempi sisareni juoksi ulkona auringossa ja minä pölytyin kirjastossa kirjakääröineni.

Muistan kristallin kirkkaana sen päivän, kun hän saapui valtakuntaan. Hän sotki kaikkien päivärytmin ja pisti kaupungit sekaisin. Tuhkalaakson kuningas Isdur Sirith ratsasti maillemme valtavan armeijan kanssa. Isdur vakuutti olevansa rauhan asialla, mutta katapultein varustettu sotajoukko viesti jotakin ihan muuta. Tuhkalaakson hallitsija vaati saada tavata vanhempani rauhanomaisissa merkeissä ja näin tapahtui.

Minä ja sisareni Alhana katselimme ikkunasta, kuinka Isdur kuninkaallisen kaartinsa turvin marssi palatsiin. Alhana oli niin innoissaan, että hän hyppi kahdella jalalla. Etelästä ei usein tullut väkeä pohjoiseen. Mystinen kuningas kiinnosti minuakin, mutta olin myös hiukan huolissani.

Ryntäsimme Alhanan kanssa makuukammariimme vaihtamaan juhlavaatteet päälle. Halusimme nähdä, kuinka vieras kuningas kutsuttaisiin kuninkaansaliin. Ja vielä enemmän minua kiinnosti saada tietää, miksi hän oli ratsastanut niin pitkän matkan etelästä asti.

Äitini oli kuitenkin arvannut ajatuksemme. Kuningatar Illyria odotti meitä huoneen ovella tiukka ilme kasvoillaan. Hän sanoi, ettei meillä olisi mitään asiaa kuninkaansaliin. Meille kerrottaisiin kaikki aikanaan. Sanojaan tehostaakseen äitini työnsi kruunua paremmin päähänsä ja naksautti kieltään, kun Alhana avasi suunsa vastaväitteeseen. Sitten hän lähti.

”Tämä on niin epäreilua!” Alhana tuhahti. Hän oli aina ollut meistä se uteliaampi.

Kävelin pientä ympyrää pukeutumispöydän edessä ja haroin hiuksiani. Voisimme toki hiipiä saliin perälle salakäytävää pitkin ja katsella tapahtumia. Tällöin pettäisimme kuitenkin vanhempiemme luottamuksen.

Kuin vastauksena ajatuksilleni, Alhana tuhahti ja pyysi minua mukaansa salakäytävään.

Seisoimme pylvään takana yritimme pysyä mahdollisimman hiljaa. Palvelija ilmoitti vieraan saapuneen ja pidätin hengitystä. Näin miten äitini suoristautui valtaistuimella ja vilkaisi huolestuneena isääni, joka vain nyökkäsi tälle rohkaisevasti. En ollut vielä koskaan nähnyt heitä niin hermostuneina, vaikka he kovasti yrittivätkin kätkeä tunteensa.

Kuningas Isdur Sirith marssi saliin pää pystyssä ja itsevarmasti hymyillen. Hänen kuninkaallinen kaartinsa jäi salin etuosaan ja vain päälliköt seurasivat kuningasta vanhempieni luokse. Isdur ei vaivautunut kumartamaan vaan käveli suoraan valtaistuinten eteen ja jäi röyhkeästi seisomaan siihen. Inhosin häntä ensi silmäyksestä lähtien.

Toinen Isdurin pääliköistä – Alhanan mukaan se komeampi – alkoi lukea ääneen kuninkaansa kirjettä. Pinnistelimme kuuloamme, mutta emme saaneet sanoista selvää. Äitini kuitenkin nousi istuimeltaan ja siirtyi isäni viereen. Kumarruin hiukan edemmäs kuullakseni paremmin. Tällöin tunsin kosketuksen olallani ja hätkähdin. Käännyin ja kohtasin palvelijamme Helegan tuiman katseen. Olimme jääneet kiinni. Oli aika palata omaan kerrokseen.

Tuhkalaakson kuningas jäi palatsiin vieraaksi. Seuraavana iltana linnassa järjestettiin juhlat hänen kunniakseen. Alhana oli laittanut tuntikausia hiuksiaan, sillä hän halusi tehdä vaikutuksen vieraaseen. Alhanan mieliksi minäkin olin laittautunut, vaikka en innoissani ollutkaan. Ennen juhlaa minut kuitenkin pyydettiin kuninkaalliseen neuvotteluhuoneeseen. Helega saattoi minut ovelle ja työnsi sisään. Kohtasin vanhempieni vakavan katseen.

Äiti hieroi käsiään ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Isäni nousi tuolistaan ja käveli luokseni. Hän ei vieläkään sanonut mitään, pysähtyi vain eteeni ja taputti kättäni.

Viimein isä puhui. Hän kertoi kuningas Isdurin saapuneen kosimaan hänen vanhinta tyttärtään. Tuhkalaakson ja Kuulaakson välille solmittaisiin liitto, jolloin valtakunnat rientäisivät sodassa toistensa avuksi. Mikäli kosintaan ei suostuttaisi, hän pyyhkäisi armeijoineen koko Kuulaakson maailmasta ja tekisi sen asukkaista orjiaan. Olin järkyttynyt siitä, että haltia uhkasi kaltaistaan. Kansamme rakasti rauhaa, mutta etelän haltiat olivat näköjään julmia ja sotaisia.

Tapaamisen jälkeen menin juhlasaliin odottamaan vieraiden saapumista. Olin tietämättäni joutunut omiin kihlajaisiini. Olin aina kuvitellut meneväni naimisiin suurien tunteiden saattelemana. En lähetettäväksi toiseen valtakuntaan, kuin pahainen kauppatavara. Olisin halunnut huutaa ja parkua, mutta tyydyin katkerana nieleskelemään kiukkuani. Pian Alhana saapui saliin. Hän katseli minua hetken ja istui sitten viereeni. Alhana tarttui minua kädestä ja istuimme vaiti. Toivoin, että ulkona olisi satanut, se olisi kuvastanut tunteitani. Mutta siellä paistoi vain kelmeä talviaurinko.

Isdur saapui juhliin yhtä rehvakkaasi kuin edellisenäkin päivänä. Minä inhosin häntä vielä enemmän, sikäli kuin se vain oli mahdollista.

Minut esiteltiin sulhaselleni. Isdur kumarsi minulle hieman ja hymyili. Hän oli komeampi, kuin olin odottanut. En tiennyt mitä ajatella. Minä vihasin häntä, koska hän kehtasi tulla kotiini ja vaatia minua omakseen. Silti hän nyt seisoi edessäni hymyillen ja pyysi minua tanssimaan kanssaan. Tunsin hovin seuraavan jokaista liikettäni, enkä voinut muuta, kuin suostua.

Isdur tarttui minua röyhkeästi käsistä ja olisin halunnut kiskaista ne pois hänen ulottuviltaan. Mies veti minut ihan lähelle itseään ja tunsin poskieni punehtuvan. Moinen röyhkeys oli loukkaavaa! Kuinka hän saattoi koskea minuun, vaikkei meitä ollut vielä edes vihitty? Minä olin sentään prinsessa. Äiti oli varoittanut minua siitä, että Tuhkalaaksolaiset saattoivat olla tavoiltaan barbaarimaisia, mutta tähän en kuitenkaan ollut osannut varautua.

Tanssi kesti onneksi vain hetken ja pääsin pian pakenemaan Alhanan seuraan. Yhdessä hiivimme keittiöön ja piilouduimme tarjoilupöydän taakse juhlien loppuajaksi. Minua ei onneksi enää kaivattu. Olin tehnyt tehtäväni täyttämällä vieraan kuninkaan odotukset. Hän kelpuutti minut morsiamekseen. Olisin mielelläni heittänyt häntä viinipikarilla.

Myöhemmin yöllä istuin sängyllä ja itkin. En halunnut lähteä pois. Alhana katseli minua, hänkin itkien ja pudisti päätään. Lopulta nousin ylös ja aloin taas kävellä ympyrää pukeutumispöydän edessä. Olin kuin häkkiin kahlittu eläin.

Viimein tein päätöksen ja kerroin suunnitelmani Alhanalle. Hän ei pitänyt siitä, mutta ei sanonut vastaankaan. Hän olisi tehnyt asemassani ihan samoin. Halasin Alhanaa ja pyysin häntä pitämään vahtia, kun kävisin hakemassa sopivan puvun palvelijoiden siivestä. Kuninkaallisilla ei ollut mitään asiaa palvelijoiden alueelle, joten joutuisin keksimään pätevän selityksen, jos jäisin kiinni.

Myöhemmin istuin tuolilla ja katselin miten Alhana kääntyili sängyllään. Hän ei voinut nukkua. Nyökkäsin hänelle sen merkiksi, että olin valmis. Olin pukeutunut palvelustytön asuun ja palmikoinut hiukseni rahvaan tavoin. Toivoin, ettei kukaan kiinnittäisi minuun huomiota.

Hiivin huoneesta kohti portaikkoa. Palatsin käytävät olivat hiljaisia, kun kaikki nukkuivat. Vain vartioiden askelten tasainen rummutus kuului alemmissa kerroksissa. Koska tunsin käytävät, osasin vältellä vartioita. Livahdin ulos palvelijoiden sisäänkäynnistä ja hiivin linnanpihaa ulkoportille päin.

Aurinko ei ollut vielä noussut ja vain linnan seinustan soidut valaisivat kaupungin kapeita katuja.  Matka kaupungin läpi olisi helpompi. Painoin katseeni maahan ja nopeutin askeleitani. 

Kuulin miten joku käveli perässäni. Vilkaisin taakse ja näin, että kokonainen ryhmä miehiä seurasi kulkuani huvittuneena. He olivat ihmissotilaita. Tunsin pakokauhun alkavan levitä sisälläni. Olin kuullut huhuja siitä, millaisiin hirviömäisiin tekoihin ihmiset pystyivät.

Pian tajusin, että minut piiritetty. Miehet nauroivat ja yksi heistä astui eteeni. Yritin astua kauemmas, mutta hän tarttui käteeni niin lujaa, että kirkaisin kivusta. Kuulin miten sotilaat hörähtivät nauruun ja alkoivat kannustaa ahdistelijaani. Mies veti minut lähelleen ja alkoi puristella kehoani kipeästi. Hän nauroi ja haistoin paloviinan sotilaan hengityksestä. Huusin ja onnistuin raapaisemaan miestä poskeen. Hän murahti vihaisesti ja nosti kätensä iskuun. 

Tunsin miten miehen nyrkki osui ohimooni ja maailma tuntui räjähtävän. Kaaduin maahan ja tunsin miten mies laskeutui ylleni ja alkoi repiä vaatteitani. Aloin vajota mustuuteen ja kuulin maailman tummuessa soinnukkaan käskyhuudon, joka haihtui silmieni sulkeutuessa.

Avasin silmäni ja tunsin miten joku silitti hellästi otsaani. Kesti hetken, ennen kuin näin mitään. Nuori haltiamies oli kumartunut puoleeni. Yritin liikkua ja kipu räjähti valloilleen. Voihkaisin ja hän kehotti minua sulkemaan silmät. Vajosin taas tiedottomuuteen.

Avasin jälleen silmäni ja tajusin, että minua kannettiin kohti linnaa, josta olin juuri paennut. Kantajani Isdur Sirith katseli minua huolestuneena. Hän ei sanonut mitään, enkä kysynyt mitään. Näin hänen silmissään kuitenkin jotain uutta, mitä en ollut huomannut aikaisemmin illalla. Ne olivat syvät, kuin lähteet. Kaikki kopeus ja kerskailu olivat kadonneet miehen olemuksesta.

En enää yrittänyt paeta. Toivottuani yöstä, Isdur vei minut kävelylle metsään. Hän kertoi minulle Tuhkalaaksosta ja valtakuntansa tavoista. Hän kertoi myös löytäneensä täydellisen morsiamen, mutta oli epävarma siitä, suostuisiko Kuulaakson kuningas kosintaan. Epävarma Tuhkalaakson kuningas oli marssinut kosiomatkalle armeijan kanssa. Kun olimme kahden, Isdur oli kuin kuka tahansa haltiamies. Ymmärsin, että koppavuus oli osa näytöstä, jolla hän piti yllä kuvaa vahvasta hallitsijasta.

Minun ja Isdurin häitä vietettiin, kun seuraava täysikuu häälyi Kuulaakson yllä. Tanssiessani häätanssia hänen kanssaan, tunsin olevani täynnä kuplia, jotka kutittelivat vatsaani. Halusin olla juuri siinä missä olin. Olin lopulta mennyt naimisiin suurien tunteiden täyttämänä. 

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjoitin tämän pikku extran jo kuukausia sitten, mutta kuvien muokkaaminen venyi. Pääsiäisloman kunniaksi sain sen viimein valmiiksi. Mielestäni tarina on hiukan ennalta arvattava, mutta olkoon. Yhteenhän tuon parin piti päätyä. Lisäksi odottelen innolla, että pääsen kirjoittamaan seuraavaa kierrosta, johon on taas mukava kasa juonia odottamassa. :)