15. Olsen (talonpojat)

Jokainen päivä Olsenin talossa oli kiireinen. Jos vauvat eivät itkeneet, niin kasvimaa tai heinäpelto kaipasi hoitamista.

Luzy kumartui kehdon reunan ylitse ja kutitti itkevän vauvan mahaa. Anea hapuili käsillään äidin kättä ja lopetti itkemisen löydettyään sen. Tyttö puristi pienet sormensa äidin peukalon ympärille ja alkoi nauraa.

Luzy nosti Anean syliinsä ja tuuditti lasta. Luzyn mies, Jonathan käveli kehtojen luokse ja jäi katselemaan vauvalle lepertelevää naista.

Jonathan ihmetteli, miten häntä olikin kohdannut niin suuri onni. Hän oli naimisissa naisen kanssa, jota rakasti enemmän kuin itse elämää. Lisäksi heillä oli neljä ihanaa lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Viljelykset kukoistivat ja elämä hymyili. Jonathan olisi halunnut sanoa ääneen olevansa onnellinen, mutta hän pelkäsi sanojen voivan ääneen lausuttuina rikkoa jotakin.

Hoidettuaan kaksoset, Luzy alkoi valmistella päivällistä. Nainen pilkkoi oman maan kasviksia vuokaan ja laittoi vuoan uuniin paistumaan. Olsenit söivät lihaa harvoin, yleensä vain juhlapäivinä. Liha oli kallista, jos ei ollut teurastaa omia eläimiä.

Olsenien vanhin poika Othel nyrpisti nenäänsä kasvispaistokselle. Luzy pörrötti pojan hiuksia ja samassa kaksoset alkoivat itkeä. Vauvat olivat harvoin kovin kauaa aloillaan. Etenkin Anea vaati alati huomiota vanhemmiltaan. Enya taas nukkui paremmin, mutta heräsi aina siskonsa itkuun.

Jonathan jätti Luzyn lasten pariin ja meni itse kasvimaalle. Tomaatit olivat kypsiä poimittaviksi ja illalla perhe saisi syödä lämpimiä tomaattileipiä.

Seuraavana päivänä Olsenin talossa juhlittiin syntymäpäiviä, sillä Othel ja Atmos täyttivät vuosia. Luzy oli leiponut kakun kummallekin lapselle. Jonathan lauloi onnittelulaulua ja Othel hapuili kakkuaan tuolinsa takaa. Luzy heristi pojalle sormea sen merkiksi, että tämän pitäisi odottaa laulun loppumista ja kynttilöiden puhallusta.

Othel puhalsi kaikki kynttilät kerralla sammuksiin.

Luzy kutitti sylissään olevaa Atmosia mahasta ja poika alkoi nauraa.

”Sinun pitää puhaltaa kynttilät, kuten veljesi teki” Luzy neuvoi ja Atmos nauroi lisää. Luzy auttoi poikaa puhalluksessa.

 Teini-ikäinen Othel Olsen.

Atmos Olsen.

Syötyään palan kakkua, Othel meni itkevien kaksosten luokse ja alkoi viihdyttää tyttöjä. Anea katseli hämmentyneenä veljeään. Meni hetki ennen kuin pienokainen tunnisti tämän.

Luzy oli helpottunut Othelin avusta ja ehti viimein itsekin maistaa kakkua.

”Lepää sinä vain. Minä laitan kaksoset nukkumaan”, Othel sanoi. Poika oli päättänyt alkaa osallistua enemmän talon töihin. Olihan hän vanhin poika.

Lucy asettui sängylle ja nukahti ennen kuin hän ehti edes sammuttaa yöpöydän kynttilää. Jonathan veti naisen kainaloonsa ja nukahti puristaen tätä rintaansa vasten.

Aamulla kaksoset heräsivät ennen kuin aurinko ehti nousta. Othel nousi pikaisesti ja ryntäsi kehtojen luokse. Hän oli päättänyt antaa vanhempiensa kerrankin nukkua. Othel kumartui kehdon ylle ja Anea lakkasi itkemästä nähtyään veljensä kasvot.

”Taisit huutaa vain sen takia, että joku tulisi katsomaan sinua”, Othel tokaisi ja katseli hymyilevää vauvaa. Othel kutitti Anean mahaa ja vauva nauroi. Othel pudisti huvittuneena päätään ja nauroi itsekin.

Jonathan Olsen oli hankkinut pojilleen syntymäpäivälahjaksi luutun. Soitin ilmestyi poikien huoneeseen vasta pari päivää juhlien jälkeen, sillä maksuna annetut tomaatit kypsyivät myöhässä.

Othel ihastui soittimeen heti. Poika soitti luuttua aina, kun hänellä vain oli aikaa. Talonpoikien elämä oli kuitenkin niin työntäytteistä, että Othel löysi harjoitteluhetkiä vain aamuyöstä. Tällöin hän meni ulos harjoittelemaan, ettei herättäisi nukkuvaa perhettään.

Myöhemmin  päivällä, Othel huvitti pieniä sisaruksiaan soittamalla hassuja lauluja. Othelin hoitaessa pienokaisia, Luzy ja Jonathan kitkivät yhdessä rikkaruohoja.

”Täällä on mätä tomaatti”, Jonathan puuskahti ja heitti tomaatin olkansa yli. ”Nämä olisi pitänyt kerätä aiemmin.” Tomaatti laskeutui lätsähtäen Luzyn viereen. Nainen tuijotti vihannesta hetken kummissaan ja vilkaisi sitten miestään. Jonahan virnisti. Luzy valikoi pensaasta pehmeimmän tomaatin, tähtäsi ja osui sillä suoraan Jonathania päähän. Mies kirosi ja Luzy ulvoi naurusta.

Illalla Olsenin talossa juhlittiin jälleen syntymäpäiviä. Tällä kertaa kakkunsa saivat kaksoset Anea ja Enya.

Tytöistä varttui suloisia taaperoita.

Koska Othel oli hoitanut sisaruksiaan usein, niin Atmoskin halusi tehdä osansa. Atmos istui Anean eteen ja alkoi opettaa tytölle veljeltään oppimaa kurkistusleikkiä. Tytöt matkivat Atmosin liikkeitä ja räkättivät kovaan ääneen veljen hassuille ilmeille.

Othel esitteli vanhemmilleen ystävän, jonka hän oli tavannut kuljettaessaan vihanneksia torille. Ritarin poika Iwarin hevonen oli pillastunut ja Othel oli saanut tämän rauhoittumaan. Sen jälkeen pojat olivat alkaneet viihtyä yhdessä.

Iwar halusi viedä Othelin illalla tavernaan, mutta Othel epäröi.

”Kyllä me pärjäämme”, Luzy vastasi nauraen, kun Othel sanoi, että häntä tarvittaisiin kotona. ”Pitäkää te nuoret hauskaa”, Luzy jatkoi ja taputti Othelia selkään.

"Oletko nyt aivan varma?" Othel kysyi vielä kerran.

Aurinko alkoi laskea ja kauppiaat keräilivät tavaroitaan torilta. Kojut suljettaisiin yöksi ja avattaisiin jälleen aamulla.

Iwar ja Othel seisahtuivat aukion reunalle.

”Isän tuttavalla on taverna tässä lähellä. Se on suljettu, mutta minulla on avain.” Iwar kertoi ja viittasi samalla läheistä rakennusta päin.

”Luulin, että menisimme Hevosmiehen Kievariin. Onko tuonne sallittua mennä?” Othel vastasi.

”On. Se tuttava on sotimassa, eikä palaa vielä pitkään aikaan.” Iwar sanoi ja alkoi työntää Othelia suljettua tavernaa kohti.

”Mahtava paikka!” Othel huudahti ja alkoi sytyttää kynttilöitä Iwarin kanssa. Taverna oli pieni, mutta siisti. Omistaja oli nostanut pienet paloviinatynnyrit tiskin alle ja suuret viinitynnyrit seinustalle. Iwar avasi yhden viinitynnyrin ja kaatoi heille monta tuoppia vaaleaa ja makeaa kesäviiniä.

Kesäviini vaihtui paloviinaan ja poikien ilta jatkui riehakkaasti. Iwar löysi tiskin alta tilikirjan ja alkoi tavata juomien nimiä.

”Seuraavaksi maistetaan Hiipparin Piippua! Täältä pitäisi löytyä myös Emännän Yllätystä ja Neidonperää!”

Ilta kului ja juoma vaihtui toiseksi. Yhtäkkiä Othel tajusi Iwarin kadonneen. Hän seisoi ulkona ja jutteli tummahiuksisen tytön kanssa. Othel nipsti tyttöä ja tämä nauroi. Sitten tyttö astui lähemmäs ja halasi Othelia. Maailma pyöri ja Othel sulki silmänsä.

Othel raotti silmiään ja sulki ne saman tien uudestaan. Päähän sattui. Othel yritti oikaista jalkansa ja tajusi nukkuvansa aivan liian lyhyellä ja kovalla penkillä. Nyt sattui joka paikkaan.

Othel nousi varovaisesti ja venytteli. Päätä vihloi ja pahoinvoinnin aalto iski pojan yli. Othel iski käden suulleen ja yritti olla yökkäämättä. Miten hänellä saattoi olla näin paha olo?

Othel hieroi ohimoitaan ja yritti miettiä missä hän oli ja mitä eilen oikein tapahtui.

”Nukuitko hyvin kultaseni?” Mairea naisen ääni kuului huoneen ovelta. Ääntä seurasi paljon hihitystä ja kikattelua. Naisia.

Alushameeseen ja korsettiin pukeutunut nainen asteli Othelin luokse, suuteli tämän otsaa ja istuutui sohvalle hänen viereensä. Othel tunsi punan kohoavan poskilleen. Hän näki naisesta paljon enemmän, kuin oli soveliasta. Huoneen ovelta kurkki lauma yhtä huonosti pukeutuneita naisia. Othel oli varma, että yksi oli jopa ollut ihan ilkosillaan. Othel veti vavisten henkeä ja kylmä kauhu levisi vatsanpohjasta halki kehon. Othel oli päätynyt Tuhkalaakson pahamaineisimpaan kortteliin.

Myöhemmin Othel istui kasvimaalla ja repi rikkaruohoja kiukkuisena maasta. Othel ei vieläkään tiennyt mitä yöllä oli tapahtunut. Othel oli vihainen itselleen siitä, ettei ollut kysynyt naisilta mitään. Tajuttuaan missä oli, Othel oli mennyt paniikkiin ja rynnännyt ulos. Poika oli juossut koko matkan kotiin.

Myöhemmin yöllä Othel heräsi taaperon itkuun. Viereisellä sängyllä nukkuva Atmos veti peittoa korviensa päälle.

Anea lopetti huutamisen heti, kun Othel laahusti huoneeseen. Anea nousi seisomaan kehdon laitaa vasten ja odotti veljeä.

Othel nosti tytön syliinsä ja tuuditti tätä rintaansa vasten.

”Näitkö sinä pahoja unia? Vai etkö vain saanut unta?” Othel kysyi ja Anea jokelsi vastaukseksi.

Seuraavan päivän Othel vietti nukkuen. Luzy arveli pojan vilustuneen ja antoi tämän olla rauhassa. Luzy keinutti sylissään istuvaa Aneaa ja katseli Jonathania, joka yritti syöttää Enyaa. Enya läpsi maitopulloa nauraen, eikä suostunut laittamaan sitä suuhunsa.

Luzy alkoi nauraa ja Jonathan katsoi vaimoaan ihmeissään.

”Laita pullo maahan. Enya haluaa itse nostaa sen ja sitten vasta juoda siitä”, Luzy neuvoi.

Jonathan pudotti pullon maahan ja Enya nappasi sen ja alkoi juoda. Jonathan marssi Luzyn ja Anean luokse.

”Seurailit meitä aika kauan, ennen kuin viitsit kertoa. Rouva taisi saada hiukan hupia äskeisestä?” Jonathan sanoi ja yritti katsoa hihittävää Luzya vakavana.

”No, tuosta hyvästä vaadin reilun suudelman korvaukseksi”, Jonathan totesi ja suuteli Luzya pitkään.

Loputkin tomaatit kypsyivät ja Jonathan ja Othel lähtivät markkinoille kauppaamaan vihanneksia. Luzy päätti hoitaa miehiltä jääneet heinätyöt loppuun. Loput heinät pitäisi nostella kärryihin ja toimittaa Sir Argalan hevosille.

Luzy tökki paalia heinähangolla ja yritti miettiä miten saisi sen näppärästi korkeaan kärryyn.

”Aurinkoista päivää Luzy”, kuului matala miehen ääni. Luzy suoristautui nopeasti ja heinähanko putosi kolahtaen maahan. Kyseinen ääni sai Luzyn niskavillat nousemaan pystyyn. Naapurissa asuva Otik Nimrais marssi hyväntuulisena Luzya kohti. Otik oli ahdistellut Luzya aikaisemmin, mutta viime aikoina aatelisten tilaamat veistokset olivat pitäneet miehen kiireisenä – Luzyn onneksi.

Luzy tokaisi, että hänellä on töitä tehtävänä ja alkoi levitellä heiniä vauhdikkaasti. Luzy toivoi Otikin tajuavan vihjeen ja jättävän hänet työskentelemään.

”Mutta minähän voin auttaa sinua, arvon rouva!” Otik sanoi riemastuneena ja horjahti hieman. Luzy haistoi vanhan viinan ja arvasi miehen tulevan suoraan tavernasta.

”Sinä olet niin kaunis”, Otik huokasi ja veti Luzyn lähelleen ja suuteli tätä intohimoisesti. Luzy yritti työntää miestä kauemmas, mutta mitä enemmän hän räpiköi vastaan, sitä enemmän Otik innostui.

Otik alkoi repiä vaatteita Luzyn yltä. Luzyn paita repeytyi ja nainen yritti huutaa. Otik painoi käden Luzyn suun eteen ja työnsi tämän heinäkasaan. 

Luzy ei voinut ajatella mitään muuta, kuin että hänen täytyisi paeta. Luzy rimpuili vastaan, mutta Otik oli liian voimakas. Mies tuhisi ja hönki Luzyn korvaan ja piti toista kättään naisen suun edessä.

Viimein Otik oli ottanut mitä halusi. Mies nousi ja venytteli ja lähti hyräillen taloaan kohti. Luzy ryntäsi itkien heinäkasasta ja yritti etsiä vaatteidensa jäännöksiä.

Myöhemmin Luzy istui nukkuvien kaksosten sänkyjen välissä. Luzy nyyhki hiljaa ja yritti olla herättämättä lapsia. Kyynelistä ei vain tullut loppua.

Aika kului ja Luzy yritti unohtaa. Unohtaminen ei vain ollut helppoa. Kaksosten syntymäpäivänä Luzy leipoi jälleen kakut päivänsankareille. Enya puhalsi kynttilät itse, mutta Aneaa piti hiukan avustaa.

Enya Olsen.

Anea Olsen.

Olsenit söivät kakut kokonaan. Lapset olivat tyytyväisiä saadessaan kerrankin tarpeeksi makeaa.

Kun lapset olivat menneet nukkumaan, Luzy seisoi ikkunan edessä ja katseli pimeyteen. Luzy ei ollut mennyt yksin ulos sen jälkeen, mitä Otik oli tehnyt. Hän ei ollut uskaltanut kertoa Jonathanille. Jonathan raivostuisi ja vaatisi oikeutta. Koska Nimraisit olivat vaikutusvaltaisia kauppiaita, oikeutta ei tapahtuisi ja he voisivat halutessaan liiskata Olsenit, kuin kärpäset.

”Mitä sinä näet siellä?” Jonathan kysyi ja Luzy hyppäsi säikähdyksestä ilmaan. Jonathan pyysi anteeksi.

”Sinä olet ollut viime aikoina niin apea. Kai tiedät, että voit puhua minulle, jos jokin vaivaa mieltäsi?” Jonathan sanoi ja silitti Luzyn poskea.

”Minä rakastan sinua”, Luzy kuiskasi. Jonathan halasi Luzya pitkään ja lämpimästi. Luzy niiskaisi ja Jonathan katsoi tätä pitkään. Viimein Jonathan suuteli vaimoaan hellästi.

Jonathan ja Luzy menivät yhdessä nukkumaan ja Jonathan lupasi, että Luzy voisi unohtaa murheensa loppuyöksi. Ja niin Luzy hetkeksi unohtikin.

Enya ei saanut nukutuksi. Anea tuhisi viereisessä sängyssä ja kuorsasi silloin tällöin. Enya harkitsi herättävänsä siskonsa ja kuuli jonkin kolahtavan seinää vasten. Ääni kuului ulkoa.

Enya hiipi ikkunan ääreen ja katseli pimeyteen. Tyttö siristi silmiään ja näki miten tumma hahmo katosi puiden sekaan.

----------------------------------------------------------------------------

Piti julkaista osa jo joulukuun puolella, mutta vietin lyhyen joululomani ilman tietokonetta. Ja sitä ennen kaikki olikin töiden ja opiskelujuttujen välissä juoksemista. Onneksi pahin kiire on nyt hetkeksi takanapäin.

Minusta osan alusta tuli hieman tylsä ja töksähtelevä, koska kirjoitin sen jo ennen joulua. Lisäksi pituutta tälle osalle tuli tavallista enemmän. Toivottavasti kuitenkin jaksoitte lukea! :D

Tätä kierrosta on enää yksi osa jäljellä ja sitten pääsen viimein julkaisemaan ensimmäisen extran Lisäksi sain joululahjaksi Supernatural -lisäosan, jonka asentamista odottelen innolla. Lupasin itselleni, että asennan sen vasta kierroksen loputtua, sillä lisäosa saattaa sotkea koko pelin. Toivotaan, että selviän tällä kertaa vähällä, eikä tarvitse alkaa asentaa uudestaan koko pelihässäkkää. 

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille lukijoille! <3