16. Kudrow (talonpojat)

Oli raikas ja aurinkoinen aamu. Talonpoikien taloissa ehdittiin harvoin nauttia kauniista aamuista. Työt tuli aloittaa ennen kukonlaulua ja ne eivät ikinä loppuneet kesken.

Kalliisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö seisoi Kudrowien rähjäisen talon takana. Tyttö katseli ympärilleen ja puristi pientä pussukkaa tiukemmin nyrkkiinsä.

Anna Kudrow kiirehti tytön luokse.

”Anteeksi, että jouduit odottamaan!” Anna puuskahti ja tyttö kallisti päätään kysyvästi. ”Minun täytyi ripustaa pyykit kuivumaan. Rodar olisi epäillyt jotakin, jos olisin jättänyt työn kesken. Toithan sinä sen?” Anna sanoi ja hieroi käsiään yhteen.

”Toin.” Tyttö vastasi ja näytti kovin vakavalta ikäisekseen. ”Äiti, siis kreivitär sanoi, että sinun tulee olla varovainen. Olet käyttänyt noita kauan.”

Anna vakuutti olevansa varovainen ja taputti tytön päätä. Tyttö yritti väistää talonpoikaisnaisen kosketusta.

Anna työnsi pussukan mekkonsa laskoksiin ja lähti pyykkinarua kohti. Pyykit valuivat yhä vettä. Anna katseli surkeana pellavamekkoja, joita ei ollut saanut puhtaaksi kovasti jynssäämisestä huolimatta. Hän inhosi pyykkäämistä.

 Aatelistyttö ei lähtenyt, vaikka oli saanut tehtävänsä päätökseen. Tyttö odotti, kunnes kuuli tutun äänen tervehtivän iloisesti. Pablo Kudrow kiirehti tytön luokse.

”Tiedän tosi hienon lammen tässä lähellä! Näytän sen sinulle. Voimme tehdä kaarnaveneitä ja laskea ne vesille.”

Tyttö alkoi nauraa ja tarttui Pabloa kädestä.

”Mennään! Minulla ei ole paljoa aikaa.”

Anna käveli ruokakaappia kohti. Perhe söisi pian päivällistä. Kaapissa oli eilisen leivän tähteet ja muutama tomaatti. Anna huokasi. Ruoanlaitto voisi olla niin paljon kiinnostavampaa, jos olisi edes kunnon aineksia.

Annan leikkasi leivän viipaleiksi ja hieroi niiden päälle murskattuja tomaatteja. Päivällinen oli kehno, mutta mies ja poika harvoin valittivat mistään. Anna hieroi niskaansa ja mietti miten ihanaa olisi, jos hänellä oli oma kyökkipiika, joka hoitaisi kaikki ruoanlaiton kaltaiset, pienet ja inhottavat työt.

Päivällinen oli katettu. Kudrowit istuvat pöydän ääressä ja söivät tomaattileipiä. Pablo katseli leipäänsä suu mutrullaan, muttei sanonut mitään. Anna katsoi poikaa ja nyökkäsi leipää kohti. Poika nosti leivän huulilleen ja haukkasi.

”Oikein hyviä leipiä”, Rodar kehaisi ja sai Annan hymyilemään. Anna tiesi, että mies valehteli, mutta oli silti hyvillään kehuista. Rodar hymyili takaisin ja laski kätensä Annan kädelle.

”Autetaan äitiä siivoamaan pöytä”, Rodar sanoi, kun perhe oli syönyt.

”Onko ihan pakko?” Pablo kysyi. Poika olisi halunnut jo ulos leikkimään. Rodar ojensi lautasen pojalle ja käski tätä viemään sen muiden tiskien luokse. Anna seuraisi miesten toimia huvittuneena ja laittoi loput leivät ruokakaappiin. Niistä saisi vielä illallista.

Myöhemmin Anna istui kangaspuiden edessä. Kauppiaan vaimo oli tilannut häneltä hienoa kangasta uutta mekkoa varten.  Kangastilaus toisi Kudroweille hieman lisää ansioita, mutta Annaa inhotti kutoa kangasta Nimraisin rouvalle. Nimraisit olivat rikastuneet nopeasti, kun herra kauppias oli alkanut tehdä patsaita. Annasta se oli kovin epäreilua. Miksei Rodarkin voinut tehdä kalliita patsaita sen sijaan, että viljeli tomaatteja ja omenoita? 

Anna tuijotti kangaspuita ja pujotti yhden langan loimien välistä. Hän kutoisi kankaan kauppiaille. Mutta ilolla hän ei sitä tekisi.

Tällä välin Rodar hyräili ja nyppi rikkaruohoja kasvimaalta. Aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloivat. Päivä oli mitä kaunein. Rodar ajatteli sisällä istuvaa vaimoaan ja tunsi olonsa surulliseksi, kun Anna ei halunnut tulla ulos nauttimaan päivästä.

Rodar tiesi, että vaimo oli onneton. Anna oli aina halunnut osakseen jotain muuta, kuin mitä talonpoika oli voinut hänelle antaa. Aluksi Rodarin rakkaus oli riittänyt ja he olivat olleet onnellisia. Vuosien myötä tunteet muuttuivat tasaisemmiksi ja Annan hymy alkoi hyytyä.

Sisällä Anna upotti kätensä pyykkisoikkoon ja voihkaisi. Haisevien vaatteiden peseminen oli niin inhottavaa! Anna potkaisi pyykkisoikkoa ja se kaatui. Vesi levisi lattialle ja Anna kirosi. Nyt hänen täytyisi luututa lattiakin.

Kun Rodar illallisen jälkeen kävi levolle, niin Anna makasi jo sängyllä. Rodar yritti suudella vaimon poskea, mutta Anna käänsi päänsä toiseen suuntaan. Rodar ei sanonut mitään. Mies kömpi sänkyyn ja yritti nukkua.

Anna kuunteli, miten Rodarin hengitys muuttui tasaiseksi kuorsaukseksi. Mies nukkui. Anna nousi varovasti ja oikoi mekkonsa helmat. Makuuhuoneen ovella Anna kääntyi ja varmisti, ettei Rodar ollut herännyt.

Aurinko oli vasta laskemassa, kun Anna poistui talostaan. Anna kulki peltojen yli ja metsän läpi, aina aatelisten metsästysmajalle asti.

Kun Anna astui mökin ovesta sisälle, hän huomasi, että takassa paloi jo tuli. Paroni oli saapunut paikalle ennen häntä. Anna hymyili ja tervehti miestä.

”Minä kaipasin sinua”, Anna sanoi. 

Ethor Cirellan ei vastannut mutta hymyili vinosti naiselle.

”Voi Ethor, haluaisin olla kanssasi aina! Me voisimme lähteä yhdessä…”. Anna aloitti, mutta sulki suunsa huomatessaan miehen nauravan.  Anna nielaisi.

”Sinä olet kaunis ja typerä. Anna minulle nyt se, mitä tulin hakemaan”, Ethor sanoi ja alkoi repiä mekkoa Annan yltä.

Anna olisi halunnut sanoa vielä jotain, mutta pelkäsi miehen suuttuvan.  Katsoessaan paronia, Anna tunsi sydämensä roihahtavan liekkeihin. Hän oli varma, että mieskin tunsi jotain. Pakkohan hänen oli.

Pian Anna löysi itsensä jälleen Ethorin syleilystä.

Päivien päästä Anna laittoi perheelleen päivällistä. Hän pilkkoi kasviksia paistokseen ja yritti varoa leikkaamasta itseään sormeen. Pöydän kulmalla kimalteli pieni pullo, jonka Anna oli saanut kreivittäreltä. Pullossa oli nukuttavaa nestettä.

Anna sekoitti kasvikset ja kaatoi seoksen vuokaan. Hän lisäisi salaisen ainesosansa vasta paistamisen jälkeen. Nainen kuvitteli mielessään paronin hymyilevät kasvot ja tunsi väristyksen sisällään. Ilta saapuisi nopeasti ja yö vielä nopeammin.

Rodar oli ollut päivän torilla ja sopinut omenoiden myymisestä muutaman kauppiaan kanssa.  Kauppiaat olivat tinkineet kovasti ja kieltäytyneet vaihtamasta omenoita kunnon paistiin. Lopulta Rodar oli saanut vakuutettua kauppiaat omenoiden laadusta ja sai vaihtokaupassa kuivalihaa talven varalle. Hän ei malttanut odottaa, että saisi kerrottua uutisen vaimolleen.

Rodar löysi Annan ikkunan edestä. Nainen katseli ulos, eikä huomannut, että mies oli saapunut huoneeseen.

”Onko kaikki hyvin Anna?” Rodar kysyi ja katseli naisen kasvoja. 

Anna vastasi, että kaikki on hyvin ja Rodar saisi odottaa vielä hetken ruoan valmistumista. Rodar odotti, että Anna sanoisi vielä jotain, mutta nainen oli hiljaa.

Rodar kutsui Pabloa ja poika vastasi toisesta huoneesta. Pablo istui penkillä ja silmäili rähjäistä kirjaa. Kirja oli Rodarin arvokkain esine. Hän oli saanut sen lahjaksi isältään. Harmikseen mies ei kuitenkaan osannut lukea sitä.

Rodar istui Pablon viereen ja poika katsoi häntä silmät loistaen.

”Minä osaan lukea! Kuuntele”, Pablo sanoi ja luki töksähdellen lauseen kirjasta.

Rodar taputti pojan selkää ylpeänä.

”Ystäväni opetti lukemaan! Harjoittelemme aina, kun hän pääse livahtamaan kotoa”, Pablo kertoi ja Rodar nyökkäsi .

Rodar olisi halunnut kysyä lisää Pablon ystävästä, mutta mitä ilmeisimmin Pablo halusi pitää tämän henkilöllisyyden salassa.

Anna ei ikinä kutsunut perhettä syömään. Rodar haistoi palaneen kasvispaistoksen ja riensi ottamaan sen uunista. Rodar ja Pablo söivät kaksistaan. Rodar löysi Annan makuuhuoneesta. Nainen oli makasi peiton alla ja nukkui. Rodar huokasi ja asettautui naisen viereen.

Rodar tunsi miten Anna nousi sängystä ja avasi silmänsä. Mies odotti hiljaa, kun nainen poistui huoneesta ja kuunteli miten tämä avasi ja sulki talon oven. Rodar nousi ja lähti naisen perään.

Rodar seurasi Annaa aatelisten metsästysmajalle. Anna käveli ovelle ja avasi sen koputtamatta. Rodar nielaisi. Hän oli seurannut Annaa mökille kerran aikaisemmin. Hän ei halunnut tietää mitä mökissä tapahtui.

Rodar hiipi mökin taakse ja kurkisti sisään tutusta ikkunasta. Anna oli sängyllä toisen miehen kanssa. Rodaria oksetti. Hän toivoi, että Anna olisi jo luopunut salasuhteestaan. Rodar potkaisi kiveä ja murahti, kun isovarvasta alkoi jomottaa.

Myöhemmin kotona, Anna kaatoi kasvismuhennos kulhoon ja kirosi edellispäivän sähläyksiään. Öiset seikkailut olivat saaneet naisen niin hajamieliseksi, että tämä oli unohtanut lisätä univettä ruokaan. Aamulla Pablo oli kysynyt missä äiti oli ollut yöllä. Poika oli herännyt painajaisiin, eikä ollut löytänyt Annaa.

Anna kattoi pöydän ja kutsui perheen syömään.  Hän laittoi ruokaa miesten lautasille ja kaatoi monta tippaa univettä ruoan päälle. Rodar ja Pablo istuivat pöytään ja söivät hiljaisina.

Ruoka ei maistunut Annalle. Naisen katse vaelsi pitkin keittiötä. Hän kysyi Rodarilta viimein, kuinka päivä oli sujunut ja mies vain murahti vastaukseksi. Ei sitten puhuta, Anna ajatteli.

Anna pöyhi tyynyt ja asettui sängylle lepäämään. Enää hetki, niin Rodar tulisi nukkumaan ja Anna voisi kadota yöhön.

Miestä ei tarvinnut odottaa kauaa. Anna teeskenteli nukkuvaa ja kuunteli, kun mies kömpi sänkyyn. Rodar nukahti nopeasti ja Anna nousi samassa ylös.

Metsästysmajalla oli suloisen lämmintä. Paroni oli saapunut paikalle ensin ja sytyttänyt takkaan tulen.  Ethor istui penkillä, huoneen perällä ja katseli tulta. Anna kiirehti miehen luokse.

Ethor vilkaisi naista ja käänsi katseensa jälleen liekkeihin. Anna riisui mekkonsa ja veti miehen käsistä eteensä seisomaan.

”Olen odottanut sinua koko päivän!” Anna huokasi ja silitti kädellään miehen kylkeä. Paronin ilme oli omituinen. Mies katseli Annaa hetken ja painoi sitten katseensa maahan.

”Minun vaimoni on kuollut”, Ethor sanoi viimein.

Anna ei tiennyt mitä vastata. Hän ei ollut koskaan pitänyt paronittaresta. Paronitar oli hemmoteltu kakara, joka ei ikinä osannut arvostaa ihanaa miestään! Suuresta omaisuudesta ja kauniista talosta nyt puhumattakaan. Anna tunsi surua Ethorin murtuneen ilmeen tähden. Silti hän oli myös hyvillään. Ethor kaipasi naista elämäänsä enemmän, kuin koskaan ja Anna oli hänen edessään. Ehkä mies viimein myöntäisi rakastavansa häntä.

Rodar heräsi aamulla jyskytykseen päässään. Mies liikahti ja voihkaisi. Olo oli samanlainen, kuin jos hän olisi juonut paloviinaa koko yön. Rodar arveli tulleensa kipeäksi.

Rodar pakotti itsensä ylös, horjahti ja otti tukea seinästä. Anna kuorsasi omalla puolellaan sänkyä. Rodar mietti hetken, että kertoisi vaimolle voivansa huonosti, mutta antoi sitten asian olla. Anna ei kuitenkaan tekisi mitään asian eteen.

Rodar hoiperteli Pablon huoneeseen ja katseli rauhallisesti nukkuvaa poikaa. Hänen täytyisi herättää lapsi ja pyytää tätä keräämään kypsät vihannekset torille hänen puolestaan. Rodar olisi hoitanut työt mieluiten yhdessä poikansa kanssa.

Rodar kosketti Pablon olkapäätä, mutta poika ei herännyt. Mies ravisteli poikaa hellästi, sitten hiukan kovemmin. Pablo ei reagoinut. Rodar katseli kuinka pojan rinta kohoili hengityksen tahtiin. Lapsen otsa ei ollut kuuma, eikä hän ollut hikinen.

Kylmä kauhu alkoi levitä Rodarin sisälle. Pablo ei herännyt, hänen täytyi olla pahasti sairas. Rodar veti vavisten henkeä, eikä hänen päänsä tuntunut enää lainkaan sekavalta.

Rodar juoksi makuuhuoneeseen ja kiskoi Annan hereille. Nainen vastusteli, joten Rodar nosti naisen syliinsä ja kantoi Pablon huoneeseen. Sitten mies lähti hakemaan sisar Helenaa. Sisar saattaisi osata auttaa heidän poikaansa.

Anna istui Pablon vuoteella ja katseli nukkuvaa poikaa. Lapsi näytti rauhalliselta. Anna työnsi sormen suuhunsa ja alkoi pureskella kynttä.

Anna katsoi ovelle ja toivoi, että Rodar palaisi jo nunnan kanssa. Hän ei osannut tehdä mitään parantaakseen Pablon oloa. Anna laski kätensä pojan rinnan päälle ja nosti sen sitten nopeasti pois. Rodar oli hoitanut Pabloa aina, kun poika oli ollut sairaana.

Oveen koputettiin ja naapurin Luzy Olsen riensi sisälle. Luzy halasi ystäväänsä lujasti ja itki.

”Voi, olimme kasvimaalla, kun Rodar juoksi ohitse! Toivottavasti Pablo paranee pian, kultainen lapsi rukka!” Luzy sanoi kyyneliensä lomasta ja Anna halasi naista takaisin.

Luzy pyyhki silmiään ja katseli Annan kasvoja hetken.

”Voin vain kuvitella mitä sinusta tuntuu! Olet varmasti aivan kauhuissasi!” Luzy sanoi ja  Anna nyökkäsi.

Naiset juttelivat hetken.

”Minun täytyy kertoa sinulle jotain. Luzy, minä odotan vauvaa! Maha alkaa pian näkyä, enkä tiedä mitä sitten teen!” Anna sanoi.

”Mutta sehän on ihanaa! Rodar varmasti ilahtuu kovin. Hän rakastaa lapsia… Mutta miksi sinä näytät noin surkealta?” Luzy vastasi ilme naisen kasvoilla muuttui ymmärryksen myötä.

”Voi Anna… Mitä sinä olet tehnyt?” Luzy voihkaisi. ”Kai sinä aiot kertoa Rodarille?” Luzy kysyi ja Anna pudisti päätään.

Rodar toi sisar Helenan mukanaan. Sisar tutki Pablon ja juotti tälle keittämäänsä yrttiteetä. Lapsi ei reagoinut. Sisar pyysi Rodarin sivummalle ja katseli tätä vakavana.

”Tiedän mikä lastasi vaivaa. Olen nähnyt tämän aiemminkin.” Helena sanoi ja Rodar pidätti hengitystään.

”Pablo ei ole sairas. Hänellä ei ole kuumetta tai oireita mistään tuntemastani sairaudesta. Hän vain nukkuu. Unitilan on voinut aiheuttaa isku päähän tai myrkky.”

”En ole nähnyt, että Pablo olisi lyönyt päätään…” Rodar vastasi hiljaa ja sisar huokasi.

”En valitettavasti osaa sanoa milloin Pablo herää. On myös mahdollista, ettei hän herää ollenkaan. Teidän täytyy huolehtia siitä, että hän saa riittävästi vettä ja lientä.”

Päivät kuluivat ja Pablo nukkui yhtä sikeästi, kuin aikaisemminkin. Rodar ja Anna eivät olleet puhuneet toisilleen päiviin. Anna arveli miehen surevan pojan kohtaloa ja siinä hän oli oikeassa. Anna oli laittanut illallista ja ensimmäistä kertaa päiviin, Rodar söi ruokaa. Anna laittoi ruoantähteet kaappiin ja pysähtyi silittämään vatsaansa. Vatsakumpu oli kasvanut isoksi lyhyen ajan sisällä.

”Minun täytyy puhua kanssasi”, Rodar sanoi ja Anna hypähti. Hän ei ollut huomannut miehen tulleen viereensä.

Rodar katseli Annan kasvoja niin tuimana, että naista alkoi pelottaa. Anna otti askeleen kauemmas ja Rodar astui saman verran lähemmäs. Anna nielaisi.

”Minä tiedä mitä sinä olet tehnyt”, Rodar sanoi äänellä, joka kuulosti niin kylmältä, ettei se voinut tulla hänen miehensä suusta.

Anna henkäisi ja alkoi vapista. Lapsi vatsassa vaistosi äidin hermostuneisuuden ja alkoi potkia kipeästi Anna kylkeä.

”Olen pahoillani”, Anna kuiskasi. ”Tietenkin sinä tiedät. Minä en suunnitellut sitä, vannon! En voinut tietää, ettei univesi toimi lapsiin. Hänen olisi pitänyt kertoa minulle! Ja tämä lapsi, voi Rodar! Toivon, että se olisi sinun, mutta enhän minä sille mitään voi…” Anna puhui nopeasti ja nyyhkäisi.

Olo helpotti heti, kun hän sai sanat suustaan ulos. Sitten Anna vilkaisi Rodaria. Miehen ilme kertoi, ettei hän sittenkään ollut tietoinen ihan kaikesta.

Rodar yskäisi ja pyyhki kasvojaan. Anna alkoi itkeä. Nainen ulisi ja vilkaisi Rodaria. Miehen pitäisi lohduttaa häntä. Rodar ei kuitenkaan tehnyt elettäkään helpottaakseen Annan oloa. Nainen harmistui ja pyyhki silmänsä. Itku ei näköjään tällä kertaa auttanut.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Rodar meni kauemmas ja katsoi Anna inhoten.

”Sinä melkein surmasit meidän poikamme!”

Anna ei vastannut. Nainen nosti kätensä ilmaan ja voihkaisi syytöksen edessä.

”Minä haluan, että sinä lähdet”, Rodar sanoi.

Sitten mies kääntyi ja lähti Pablon huoneeseen. Ovi paukahti kiinni. Nyt Annaa alkoi itkettää ihan oikeasti.

Rodar istui Pablon sängyn edessä ja itki. Lopulta kyyneleitä ei enää tullut ja mies vain istui apaattisena käsiään tuijottaen. Milloin suru oli astunut heidän taloonsa? Vielä vähän aikaa sitten, he olivat olleet onnellinen, pieni perhe.

Rodarin istuessa synkeissä ajatuksissaan, Pablo liikahti. Poika puhisi hetken ja kääntyi. Pablo nousi varovasti istumaan ja hieroi päätään.

”Minun päähän sattuu”, Pablo sanoi karkealla äänellä ja otti samassa tukea seinästä, kun ei jaksanutkaan istua.

Rodar nousi seisomaan ja katsoi poikaansa. Näkikö hän unta vai oliko Pablo todellakin herännyt? Poika venytteli varovasti käsiään ja virnisti isälleen.

Rodar riensi halaamaan Pabloa.

Myöhemmin Rodar antoi Anna tervehtiä poikaa. Mutta nainen ei saanut olla kahden pojan kanssa. Ties mitä myrkkyjä Anna heille seuraavaksi antaisi!

Seuraavien viikkojen aikana Anna ja Rodar eivät puhuneet toisilleen. Anna yritti monta kertaa tulla miehen luokse, mutta Rodar käyttäytyi, kuin tätä ei olisi edes olemassa. Kun Annan synnytys käynnistyi, niin Rodar haki sisar Helenan paikalle. Anna sai pienen tytön.

Anna kysyi Rodarilta, haluaisiko hän nimetä lapsen. Rodar vastasi yhdellä ainoalla sanalla: ”Ulos”.

Anna ja Rodar seisoivat Kudrowien talon edessä. Ulkona oli jo pimeää ja Pablo oli mennyt nukkumaan aikoja sitten.

”Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että haluan sinun lähtevän?” Rodar huusi ja Anna yritti rauhoitella miestä.

”Mutta minä olen sinun vaimosi. Ja minulla on pieni vauva. Mihin minä menisin?” Anna kysyi surkeana.

”Olisit miettinyt sitä ennen, kuin tuhosit perheemme.” Rodar vastasi ja katsoi naista uhmakkaana.

”Olen saanut tarpeekseni sinusta. Sinä olet surkea vaimo. Annoin sinulle vielä anteeksi sen, että hait lohtua muualta. Mutta Pablon myrkytystä et saa ikinä anteeksi. Hän olisi voinut kuolla. ”

Anna ei tiennyt mitä sanoa. Hän ei ollut ikinä miettinyt mitä tapahtuisi, jos Rodar saisi tietää. Rodar oli aina ollut niin kiltti, ettei hän ollut edes kuvitellut, että mies voisi ajaa hänet kodistaan. Olihan hän tämän lapsen äiti. Jokainen erehtyy joskus. Pitäisihän miehen se ymmärtää.

”Sinä lähdet tänä yönä.” Rodar sanoi. ”Voit jättää vauvan tänne. Minä kasvatan hänet omani.”

”Sinä olet ilkeä mies!” Anna tuhahti. ”En todellakaan jätä vauvaani sinulle!” Anna huusi viimeisen lauseen, kääntyi ja alkoi marssia poispäin. Nainen tunsi, miten Rodar jäi ällistyneenä katsomaan hänen peräänsä. Mies oli todellakin kuvitellut, että hän jättäisi vauvan tälle.

Kudroweilla vietettiin Pablon syntymäpäiviä. Luzy Olsen oli leiponut pojalle kakun. Pablo seisoi kakun edessä ja valmistautui puhaltamaan kynttilät.

Nuori Pablo Kudrow.

Pablo ja Rodar söivät syntymäpäiväkakkua. Pablo ei kuitenkaan voinut keskittyä herkutteluun.

”Milloin äiti tulee takaisin?” Pablo kysyi.

”Hän ei tule takaisin.” Rodar vastasi, nostamatta katsettaan kakusta.

______________________________________________________________________

Siinä oli tämän kierroksen viimeinen osa! Jotenkin pidän hirmuisesti Rodarista. Ikävää kirjoittaa miehelle kurjia tapahtumia, mutta jonkun täytyy aina uhrautua draaman takia. Mietin myös pitkään antaako Anna vauvan Rodarille, vai pitääkö hän sen itse.

Seuraavaksi on tulossa (jo kauan sitten kehuttu) Arianna extra ja siitä jatkan kolmannelle kierrokselle, kuninkaallisiin. Osa on kirjoitettu jo aikoja sitten, mutta kuvien ottaminen on vielä kesken. Asensin Supernaturalin koneelle, mutta päivitysten mukana tuli taas kiva, pieni bugi. Peli sammuu itsestään aina puolen tunnin sisään käynnistymisestä. Odottelen uusia päivityksiä, jotta saan bugin korjattua.

Toivottavasti tykkäsitte osasta! Siitä tuli taas vähän normaalia pidempi. :)