14. Brandir (kauppiaat)

Oli aurinkoinen päivä, kun kauppiaiden talossa juhlittiin jälleen syntymäpäiviä.

Elbeth Brandir käveli kehdolle ja tervehti päiväunilta herännyttä taaperoa. Edel lopetti huutamisen heti, kun kuuli äitinsä äänen. Poika ojensi kätensä Elbethiä kohti ja nainen nosti pojan hymyillen syliinsä.

Elbeth kantoi Edelin ulko-ovelle, jossa syntymäpäiville kutsuttu Miranda Nimrais jo odotteli.

Elbeth saattoi vieraan ruokasaliin ja sytytti Edelin kakun kynttilät. Elbeth huomasi Mirandan katsovan kummissaan ruokapöytää, jossa oli vain vaatimaton kakku. Miranda ei sanonut mitään, mutta Elbeth näki naisen vilkaisevan häntä säälivästi.

Caleb Brandir oli myynyt kaikki talven varalle kuivatut turskat, jotta oli saanut ostettua kallista kermaa kakkua varten. Kakku oli Elbethin itse tekemä ja hän oli ollut kovin ylpeä siitä.  Ainakin siihen asti, kunnes näki Mirandan ilmeen. Elbeth kumartui ja auttoi Edeliä puhaltamaan kakun kynttilän sammuksiin.

Edelistä kasvoi komea poika.

”Miten Calebin kalakaupat sujuvat? Kuulin, että markkinoilta ei saa enää myyntipöytiä, ellei maksa kaksinkertaista hintaa.” Miranda kysyi hieman huolestuneena.

Elbeth vastasi kauppojen sujuvan oikein hyvin ja tunsi poskiensa punehtuvan valheen johdosta. Helppo Mirandan oli kysellä, kun rahasta ei ollut puutetta! Mirandalla oli yllään uusi, hienosta kankaasta valmistettu mekko. Se oli varmasti maksanut paljon. Otik Nimraisin veistokset myivät hyvin ja perhe alkoi olla varakas.

Caleb Brandirin päivät kuluivat lammella kalastaen. Toisinaan Caleb myi saaliinsa torilla, mutta usein kalat riittivät vain perheen omaksi ruoaksi. Vaikka Caleb oli taitava kalastaja, niin ongella sai vain yhden kalan kerrallaan. Suureen saaliiseen tarvittaisiin verkot ja vene, joihin Brandireilla ei ollut varaa.

Celeb katseli kuinka vapa vajosi pinnan alle. Ehkä jonakin päivänä heillä olisi vene ja eläminen ei olisi niin tiukkaa. Caleb tiesi, että Elbeth oli aina toivonut päätyvänsä miniäksi rikkaaseen kauppiasperheeseen. Rakkaus oli kuitenkin voittanut ja Elbeth oli myöntynyt Calebin kosintaan.

Calebin kalastaessa, Elbeth laittoi miehen lempiruokaa: perunoita ja paistettua ahventa. Ruoka jäähtyi ja miestä ei kuulunut. Lopulta Elbeth päätteli Calebin menneen kauas järvelle kalaan. Elbeth söi yksin ja säilöi loput ruoat viileään kellariin odottamaan.

Kun Calebin oli töissä ja Edel lukkarinkoulussa, niin Elbethille jäi omaa aikaa. Elbeth meni pienempään makuukammariin ja katseli hetken nurkassa seisovaa maalaustelinettä. Työ oli pahasti kesken, eikä näyttänyt ollenkaan siltä, miltä Elbeth oli toivonut. Elbeth otti purkista sekoittamaansa väriä ja jatkoi maalaamista.

Elbeth keskittyi vetämään siveltimellä viivoja ja hetken maailmassa ei ollut mitään muuta, kuin keskeneräinen maalaus. Elbeth hymyili.

Aurinko ei ollut vielä edes taivaalla, kun Caleb avasi silmänsä ja haukotteli leveästi. Vieressä Elbeth käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan. Caleb nousi aina varhain, sillä kala piti pyytää ajoissa, jos sen aikoi myydä päivän markkinoilla.

Caleb pukeutui ja huomasi, jonkun muunkin olevan hereillä. Edel istui keskellä salia ja leikki puisella hevosella. Kun Caleb astui huoneeseen, poika nousi seisomaan ja kertoi tulevansa mukaan kalastamaan.

Caleb käski poikaa laittamaan paidan päälle, sillä alusvaatteissa ei ole soveliasta lähteä ulos.

”Tänään minä saan niin monta kalaa, että voin ostaa äidille uuden mekon! Vielä hienomman, kuin se mikä Nimraisin tädillä on.” Edel uhosi ja sai isänsä nauramaan.

Edel seurasi tarkasti isänsä ohjeita ja seisoi tuntikausia onki kädessään. Viimein poika alkoi hermostua ja tivasi isältään, miksi hän ei ole saanut yhtään kalaa.

”Joskus tärppää, joskus ei”, Caleb tokaisi ja hymyili Edelille. ”Niin se menee elämässäkin, aina ei voi onnistua.

Edel oli hetken hiljaa ja mietti isänsä sanoja.

”Äiti sanoo, että meillä on liian vähän varoja. Vouti vie pian talonkin alta. Olemmeko me epäonnistuneet?” Edel kysyi viimein.

”Mitä? Emme tietenkään”, Caleb vastasi ja tarttui kaksin käsin onkeensa kiinni. Koukkuun oli jäänyt suuri kala.

Pienen taistelun jälkeen Caleb nosti kalan korkealle, jotta Edel näkisi sen paremmin.

”Tämä on melkoisen suuri lohi. Markkinoilla saamme siitä monta kuparikolikkoa” Caleb selitti ja Edel nyökkäsi.

Hetken päästä Edel paiskasi onkensa maahan ja istuuutui rannalle.

”Minä en saa ikinä kalaa”, poika parkaisi. ”Sinä olet saanut jo vaikka kuinka monta. Minä haluan kotiin!”  Edel painoi päänsä ja alkoi itkeä.

Edelin ensimmäinen aamu isänsä apuna päättyi nopeasti. Caleb oli kuitenkin saanut muutaman kalan, jotka hän halusi viedä myytäväksi päivän markkinoille. Kaupungin keskustassa oli hiljaista, sillä myyjät vasta nostelivat tavaroitaan esille. Kun aurinko nousisi korkealle, niin keskusta täyttyisi innokkaista kaupunkilaisista.

Caleb marssi tutun vihannesmyyjän luokse ja antoi tälle kalat myytäviksi. Myyjä antoi Calebille muutaman kolikon kaloista. Saalista ei ollut niin paljoa, että Calebin kannattaisi myydä niitä itse. Tällä välin Edel juoksenteli kojulta toiselle ja ihasteli kaikkea näkemäänsä.

Viimein Edel pysähtui asesepän kojun eteen. Edel katseli silmät pyöreinä miekkoja ja haarniskaa. Caleb käveli poikansa vierelle.

”Isä, tuo miekka on yhtä suuri kuin minä!” Edel huokasi ja katseli valtavaa kahdenkäden miekkaa. Caleb kertoi, että kuninkaan ritarit käyttivät sellaisia ja poika henkäisi kuuluvasti.

”Minäkin haluan ritariksi!” Edel sanoi ja kääntyi isäänsä päin. ”Minä haluan olla urhea soturi ja ratsastaa valtava miekka kädessäni!”

Caleb naurahti pojan innokkuudelle ja taputti tämän selkää.

”Edel, me olemme kauppiaita. Isona sinusta tulee kalakauppias, kuten minustakin. Kuka tietää, vaikka sinulla olisi oma laiva meren satamassa. Toki saat isona miekan, jos haluat, mutta emme me ole sotilaita.” Caleb sanoi ja katseli, miten säihke alkoi kadota pojan silmistä. Caleb ei halunnut tuhota pojan unelmia, mutta tämän oli hyvä tietää tosiasiat.

Caleb lähti vihanneskojulle neuvottelemaan seuraavan päivän kaloista. Edel jäi vielä katselemaan miekkoja. Minusta tulee vielä ritari, Edel ajatteli ja kosketti suuren miekan kiiltävää terää.

”Hei poika, ei niihin saa koskea!” Kuului möreä ääni pöydän äärestä. 

Edel vilkaisi vihaista aseseppää, joka heristi pojalle sormea. Edel pinkaisi isänsä perään.

 Elbeth seisoi pienen kasvimaansa edessä ja painoi kädet lanteilleen. Miranda oli tulossa kylään ja Elbeth halusi tarjota tälle tuoreita leivoksia. Elbeth olisi mielellään ostanut marjat hienostuneesti torilta, kuten muutkin kauppiaat tekivät. Elbethillä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Ja hän halusi marjoja, ne oli kasvatettava ja kerättävä itse.

Elbeth kumartui mansikkapensaan ylle ja alkoi poimia kypsiä marjoja. Hän tunsi itsensä talonpojaksi tai palvelijaksi. Kukaan itseään kunnioittava kauppias ei suostuisi möyrimään marjapensaissa.

Myöhemmin Elbeth kertoi Mirandalle, että Caleb oli tuonut marjat tullessaan markkinoilta. Miranda nyökkäsi ja innostui kertomaan Otikin uusimmasta veistoksesta. Kreivitär Adela oli niin ihastunut jääveistokseen, että halusi heti tilata uuden.

Elbeth kuunteli kärsivällisesti ja huomasi tummat renkaat Mirandan silmien ympärillä. Myös naisen iho oli oudon kalpea. Kun Elbeth huomautti asiasta, Miranda vastasi, ettei ollut nukkunut hyvin. Mirandalla oli siis huolia! Elbeth sai pientä tyydytystä tiedosta. Komeassa talossa ei kaikki ollutkaan niin ihanasti, kuin ystävä antoi ymmärtää.

Caleb istui Edelin vieressä ja kuunteli pojan lausumista. Edel luki jo melko sujuvasti. Kirjat olivat arvokkaita ja Brandireilla ei ollut montaa nidosta. Ne muutamat mitä heillä oli, olivat Calebin isoisän itse kopioimia.

Edel käänsi sivua ja vilkaisi isäänsä. Caleb hymyili pojalle ja kannusti tätä jatkamaan.

Elbeth oli saanut yhden maalauksen valmiiksi ja asetteli uutta taulupohjaa telineeseen. Kangas oli likainen ja paikoin kulunut puhki, sillä Elbeth oli ottanut sen vanhasta mekostaan. Caleb käveli vaimonsa selän taakse ja alkoi kehua taulupohjaa.

”Höpsis, sehän on vain likainen kangas. En ole vielä edes aloittanut maalaamaan sitä!” Elbeth naurahti ja Caleb veti naisen lähelleen.

”Minulla on ikävä sinua. Olemme olleet niin kiireisiä. Ollaan loppuilta kahden. Edel meni jo nukkumaan”, Caleb sanoi ja suuteli Elbehiä. Nainen hymyili ja vastasi toisella suudelmalla.

Edel seisoi pöydän ääressä ja katseli syntymäpäiväkakkuaan. Kakku oli taidokkaasti koristeltu ja sen päällä oli kalliita, värikkäitä kynttilöitä. Edel oli saanut kakun lahjaksi Nimraisin perheeltä. Nimraisit eivät päässeet juhliin, mutta Miranda oli lähettänyt lahjan.

Edel veti keuhkot täyteen ilmaa ja puhalsi. Kaikki kolme kynttilää sammui kerralla. Elbeth riensi nappaamaan kynttilät kakun päältä ja selitti, että niitä voisi käyttää uudelleen seuraavilla syntymäpäivillä.

Nuori kauppias Edel Brandir.

Edelin syntymäiville oli kutsuttu vieras, jota Edel ei ollut nähnyt ennen. Tyttö kertoi olevansa Joanna, kangaskauppiaan tytär. Joanna hymyili ujosti, eikä Edel keksinyt mitään sanottavaa tytölle. Onneksi Elbeth pyysi nuoret pöydän ääreen.

Elbeth kyseli tytöltä tämän perheestä ja pahoitteli, kun he eivät päässeet paikalle. Calebkin vaikutti oudon kiinnostuneelta Joannasta. Edel söi kakkua hiljaisena ja yritti olla katsomatta Joannaa, joka vilkuili häntä vähän väliä.

Kun Caleb lähti saattamaan Joannaa tämän vaunuille, Elbeth kääntyi Edelin puoleen.

”Isäsi on saanut hyvää mainetta ollessaan mukana hovin juhlissa. Itse kuningas on kutsunut hänet monesti vieraakseen. Joanna on rikkaan, kangaskauppiaan tytär. Hänen isänsä on kiinnostunut naittamaan tytön perheeseemme ja on luvannut suuret myötäjäiset.” Elbeth sanoi ja hymyili pojalleen.

Edelin suu loksahti auki.

”Toisin sanoen, sinä menet hänen kanssaan naimisiin”, Elbeth tarkensi. ”Mahdollisimman pian. Me tarvitsemme ne myötäjäiset, jos haluamme pitää kotimme.”

Edel oli yhä vaiti. Viimein poika räpäytti silmiään ja nielaisi.

”Mutta minä en halua. Haluan mennä naimisiin sellaisen kanssa, jota rakastan”, Edel sanoi niin hiljaisella äänellä, että Elbeth juuri ja juuri kuuli sanat.

----------------------------------------------------------------

Tämän osan julkaiseminen oli harvinaisen hankalaa! Photopucket oli muuttunut ja työnsi kuvat ihan väärään järjestykseen ja näytti muutenkin vain osan niistä. Hampaiden kiristelyn jälkeen sain palautettua "vanhan" photopucketin ja homma alkoi sujua. Prosessin aikana latasin ja poistin nämä kuvat kansioista neljä kertaa. Lisäksi olin epähuomiossa tallentanut osan kuvista väärän kokoisia, mukavaa!

Joka tapauksessa osa on viimein täällä! Tällä kertaa tuli vähän arkisempi ja ei niin tapahtumarikas osa. Poistin vielä yhden jännittävämmän kohtauksen, kun huomasin, että yksi nykyainen sim pyöri taustalla joka kuvassa. Mistä niitäkin aina ehti pölähtää taustalle?

Toivottavasti kuitenkin piditte. Seuraavassa osassa nähdään talonpoikia ja yritän saada julkaistua sen joulukuun aikana. Lisäksi kirjoitin pari extraa, jotka tosin vielä odottelevat kuvia. :)