10. Vendier (kreivit)

Aurinko oli juuri laskenut ja sen viimeiset säteet maalasivat taivaalle violetin hunnun. Palvelijat olivat jo lopettaneet päivän työt Vendierin kartanossa ja valmistautuivat lepoon.

Kreivi Vendier kulki hajamielisenä kohti makuuhuonettaan ja oli törmätä vaimoonsa joka seisoi hiljaisena käytävässä. Marcus perääntyi askeleen ja tarkasteli Adelan kasvoja. Naisen silmien alla oli mustat varjot ja tämän iho oli kalpea. Adela katsoi Marcusta silmiin ja mies hätkähti sillä, naisen kasvoilta puuttui se kova ja kylmä naamio, joka niitä tavallisesti peitti.

Kreivitär ei sanonut mitään, katseli vain miestään mietteliäänä. Marcus sipaisi naisen poskea ja tämä hymyili hiukan toisella suupielellään. Silloin Marcus näki välähdyksen tytöstä, jonka oli vuosia sitten vaatinut vaimokseen. Marcus oli luullut tytön kadonneen synkkään kuoreen jo aikoja sitten.

Marcus suuteli Adelaa ja antoi käsiensä vaeltaa tämän vartalolla. Pian hän nosti naisen kevyesti syliinsä ja kantoi tämän makuuhuoneeseen. Marcus veti yöpaidan naisen päältä ja kaatoi tämän sängylle.

Myöhemmin Marcus teeskenteli nukkuvaa ja tunsi kuinka Adela painoi hänen kätensä hellästi omaansa. Marcus tunsi naisen katseen polttavan, kun tämä katseli häntä arvioivasti. Marcus ei ollut rakastanut Adelaa pitkiin aikoihin. Mies oli antanut sydämensä toiselle ja tunsi pettäneensä oikean rakastettunsa, koska hän makasi oman vaimonsa vieressä.

Seuraavana päivänä Lucielle Vendier hiipi kartanon käytäviä ja vilkuili alati taakseen. Tyttö saapui oikealle ovelle ja katsoi vielä kerran ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Lucielle hymähti ja kokeili ovea. Se oli auki.

Lucielle astui äitinsä huoneeseen. Tyttö nielaisi ja antoi ihastuneena katseensa kiertää huonetta, joka oli täynnä mielenkiintoisia tavaroita, joihin hänellä ei ollut lupaa koskea.

Kuin huumaantuneena Lucielle käveli suurimman aarteen luokse. Tyttö tuijotti äitinsä koruja ja tuoksupulloja ja yritti päättää mitä niistä ensimmäiseksi kokeilisi. Mutta uskaltaisiko hän koskea? Entä jos Adela saa tietää?

Lucielle kuuli kreivittären huutavan nimeään ja hän hätkähti. Tyttö kääntyi vielä kerran kimmeltävän helminauhan puoleen ja sipaisi sitä sormellaan. Ehkä vielä joskus...

Adela huusi tyttärensä nimen uudelleen ja Lucielle tiesi, että kolmannesta kerrasta seuraisi rangaistus. Luciellen tuli olla paikalla välittömästi ensimmäisen käskyn jälkeen. Lucielle juoksi seurustelusaliin niin nopeasti, kuin kykeni.

Salissa tyttöä odotti yllätys. Lady Bianca Argala puhutteli tytärtään pianon edessä. Adela selitti nopeasti, että Sharon opettaisi tytöille soittamisen alkeet. Samalla kreivitär kuiskasi Luciellelle kuiskaustakin hiljempaa kaksi sanaa: tunne vihollisesi.

Tyttö esittäytyi Aleathaksi ja pahoitteli, ettei hänen sisarensa ollut päässyt paikalle. Luciellen yllätykseksi Adela kehotti tyttöjä leikkimään hetken ennen soittotuntia. Aleatha ilahtui suunnattomasti ja alkoi kiskoa Luciellea hihasta mukaansa ulos. Lucielle hämmästeli äitinsä käytöstä ja teennäistä hymyä, mutta oli iloinen saadessaan uuden ystävän.

Tytöt juoksivat ulkona ja yrittivät pyydystää perhosia.

”Minä vien sinut hienon lammen rannalle”, Lucielle lupasi Aleathalle.

Ennen kuin tytöt pääsivät perille, Lucielle kuuli jälleen äitinsä huudon. Soittotunti alkaisi. 

Luciellen päivät kuluivat soittaessa ja Adelan määräämiä asioita opetellessa. Kreivitär keksi tyttärelleen joka päivä uusia haasteita. Erään päivän Lucielle vietti aamusta iltaan isänsä työhuoneen tuolissa istuen. Lucielle ei saanut edes liikahtaa. Adela sanoi, että tytön oli opittava kärsivällisyyttä, ennen kuin hän voisi oppia mitään muuta.

Iltaisin Lucielle vaipui uupuneena sängylleen ja nukahti saman tien.

Eräänä päivänä Marcus istui pöytänsä ääressä ja hahmotteli kirjettä maidolla, jotta teksti piirtyisi esille vain tulen valossa.

”Ikuisesti sinun, ikuisesti minun. Liekkisi valaisee pimeimmän yöni ja johdattaa minut sydämeni kotiin”, Marcus hahmotteli paperille ja rullasi kirjeen niin pieneksi kääröksi, että lintu voisi sitä kantaa. 

Marcus nousi ja kuvitteli kuningattarensa rakastavan hymyn, kun sanat tulisivat näkyviin juuri ennen kuin tuli polttaisi paperin. Vain Arianna ehtisi lukea salaisen kirjeen.

Lucielle puristi silmän yhteen ja yritti parhaan kykynsä mukaan keskittyä. Tyttö heitti ilmaan kourallisen jauhoa ja lausui äitinsä opettamat sanat. Lucielle odotti, eikä tuntenut mitään. Mitään ei tapahtunut.

Lucielle tuijotti syyttävästi eilisiä leipiä ja totesi niiden olevan aivan yhtä kylmiä ja kuivia, kuin eilenkin. Jos loitsu olisi toiminut, leivät olisivat nyt höyryävän kuumia.

Luciellesta tuntui, ettei hän oppinut ikinä. Hän oli kokeillut loitsua jo niin monta kertaa, että puolet säkin jauhoista oli lentänyt pitkin keittiötä. Lucielle ei ymmärtänyt, miksei hän voinut onnistua. Tyttö huusi turhautuneena ja tunsi miten kuumat kyyneleet pyrkivät väkisin ulos silmistä.

Myöhemmin Lucielle istui sohvalla ja mietti, miten maljakkoon kuolleet kukkaset olivat muuttuneet mustiksi. Lucielle ei enää jaksanut itkeä epäonnistunutta loitsua. Adela olisi vihainen, mutta ehkä hän antaisi vielä anteeksi.

Samaan aikaan Marcus hakkasi keksintönsä viimeisen lenkin paikoilleen. Mies suoristi kipeytynyttä selkäänsä ja ihaili valmista työtä. Siitä tuli täydellinen!

Marcus asteli sohvalla istuvan tyttärensä luokse ja pahoitteli keskeyttävänsä tämän seinään tuijottelun. Lucielle hymyili alakuloisesti. Marcus tiesi Adelan laittavan tytön koville, muttei oikein voinut asialle mitään.

”Tule mukaani”,  Marcus sanoi ja lähti ovea kohti. Lucielle valpastui ja riensi isänsä perään.

Lucielle seurasi Marcusta kartanon kuistille, jonne oli ilmestynyt merkillisen näköinen laite. Marcus pysähtyi laitteen eteen ja taputti sitä ylpeänä.

”Rakensin tämän sinulle”, Marcus sanoi ja hymyili hämmästyneelle Luciellelle. ”Tällä näet tähtiin asti ja niiden taakse. Voit ihailla kuun pintaa ja etsiä uusia maailmoja. Taivas on ihmeellinen ja löydät sieltä vastaukset mihin vain, jos osaat etsiä.”

Lucielle halasi isäänsä ja alkoi innokkaana tutkia laitetta. Marcuksen avustuksella, Lucielle tarkensi maagisen kaukoputken kuuhun ja ihaili sen valtavia kraatereita.

Adela tarkkaili kasvojaan peilistä ja pohti milloin ensimmäinen ryppy ilmestyisi tasaiselle iholle. Ei milloinkaan, jos se minusta riippuu, nainen ajatteli ja tuhahti ajatukselle.

Adela katsoi peilistä pyöristynyttä vatsaansa ja silitti sitä hymyillen. Enää ei menisi kauaa, että lapsi syntyisi. Hänen pitäisi vain varmistaa, että lapsi olisi tällä kertaa poika. Taloon tarvittiin perijä, eikä Adelalla ollut aikaa olla jatkuvasti raskaana. Etenkin nyt, kun Luciellen opetus oli vielä kesken.

Kun kartano nukkui, Adela hiipi käytävien halki kohti lukittua ovea, jonka toisella puolella aukeni vanhat rappuset yläkertaan. Ainoa avain oli Adelalla, eikä muilla ollut asiaa ullakolle, jossa kreivitär säilytti arvokkaimpia esineitään. Huoneessa Adela käveli pienen pöydän luokse ja katseli sen päällä olevia myrkkypulloja. Oikea määrä ja oikea järjestys pisaroita noista pulloista takasi halutun sukupuolen. Jos Adela tekisi yhdenkin virheen, sekä hän ja lapsi kokisivat karmean kohtalon.

Lucielle heräsi pienen sisarensa itkuun. Aurinko ei ollut vielä edes noussut ja sisko istui lattialla surkeana, käsiään heilutellen.

”Oletko sinä ollut siinä koko yön?” Lucielle kysyi ja riensi Sylvian luokse.

Lucielle halasi Sylviaa ja silitti taaperin hiuksia, kunnes tyttö viimein rauhoittui.

Lucielle istui Sylvian eteen ja laittoi kädet silmilleen. Sitten Lucielle veti kätensä kauemmas ja teki hassun ilmeen. Sylvia tunnisti leikin ja löi riemastuneena käsiään yhteen.

Auringon noustua kalpea Adela asteli huoneeseen. Nainen otti Sylvian syliinsä ja tyttö yritti koskea äitinsä kasvoja. Adela ruokki lapsen ja nukutti kehtoon. Sitten hän poistui huoneesta sanaakaan sanomatta Luciellelle.

Adela käveli tyynen rauhallisesti makuuhuoneeseen ja sulki oven. Adela kiepautti hiuksensa nutturalle alkoi pedata sänkyä. Polttava kipu välähti halki kehon, sitten Adela kumartui ja tunsi miten kädet kouristuivat vatsan päälle. Ei vielä, ei vielä, Adela ajatteli ja rukoili esi-äitejään epätoivoisena. Nainen huohotti ja seuraava supistus sai hänet huutamaan.

Marcus ryntäsi huoneeseen ja alkoi hyppiä Adelan ympärillä.

”Yritän synnyttää, painutkos siitä häiritsemästä!”

Adela suhahti yhteen purtujen hampaiden välistä ja yritti huitoa panikoivaa miestä. Pian Marcus pakeni huoneesta ja jätti Adelan valittamaan sängyn vierelle.

Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen Adela sai pienen pojan, joka sai nimekseen Ducon. Ducon oli syntynyt aivan liian aikaisin ja oli aivan liian pieni kasvaakseen isoksi mieheksi. Adela päätti palkata oman hoitajan pienokaiselle, hänellä ei olisi aikaa Duconin erityistarpeille.

Marcus riemuitsi perijästä. Hän nosti Duconin kehdosta korkealle ilmaan ja päästeli ääniä, joihin poika vastasi kujerrellen. Marcus piteli lasta varovasti, sillä hän pelkäsi tämän menevän rikki, kun oli niin hirmuisen pieni.

”Älä huoli, kyllä sinusta vielä kasvaa iso ja vahva”, Marcus lupasi vauvalle ja suuteli hellästi tämän otsaa.

Adela vaati Luciellea kertaamaan käytössääntöjä ja aatelisten nimiä. Luciellen syntymäpäivät alkaisivat pian ja Adela oli päättänyt järjestää tälle suuret syntymäpäiväjuhlat. Palvelijat olivat valmistelleet juhlia jo päiväkausia.

”On erityisen tärkeää, että muistat hovitavat, kun tervehdit kuninkaallisia!” Adela painotti ja suoristi tytön vinoon painuneen hiuspannan. ”Sinun on oltava lumoava ja unohtumaton. Ensivaikutelma tehdään vain kerran”, Adela lisäsi ja toivoi todellakin tyttärensä muistavan kaikki äitinsä opit.

Päivän sulaessa iltaan, vieraita alkoi tulla Vendierin kartanolle.

Aateliset seurustelivat keskenään ja Adela valvoi haukan silmin, että kaikki sujui hallitusti. Hän ei hyväksynyt juhlissaan huonoa käytöstä.

Kalakauppiaan vaimo oli palkattu Sylvian hoitajaksi juhlien ajaksi. Kalakauppias oli jostakin käsittämättömästä syystä kuninkaan tuttava ja Adela halusi saada hieman pisteitä kuninkaan silmissä palkkaamalla kauppiaan vaimon.

Nainen haisi kalalta ja piteli Sylviaa sylissään juhlasalin perällä. Sylvialla oli yllään arkivaatteet, vaikka Adela oli käskenyt lastenhoitajaa pukemaan tytölle juhlamekon. Adela huitaisi naiselle närkästyneesti ja tämä poistui nopeasti paikalta.

Lucielle seisoi ruokalasalissa syntymäpäiväkakkunsa edessä. Hänen takanaan esi-äidit katselivat tyttöä laiskoin silmin maalauksistaan ja Lucielle tunsi olonsa epämukavaksi.

Lucielle tavoitti isänsä katseen ja vilkutti tälle. Marcuksen hymyn rohkaisemana Lucielle puhalsi kynttilät ja toivoi, että Adela saisi olla hänestä vielä ylpeä.

Nuori Kreivitär Lucielle Vendier.

Lucielle otti palan kakkua ja oli juuri poistumassa ruokasalista, kun hän kohtasi kuninkaan pojan katseen. August hymyili tytölle ja sai Luciellen hetkeksi unohtamaan kuinka hengittää. Sydän jyskytti Luciellen rinnassa ja hän nielaisi. Viimein Lucielle veti henkeä, niiasi syvään prinssin edessä ja poistui pikaisesti paikalta.

Marcus oli poistunut juhlista pian sen jälkeen, kun Lucielle oli puhaltanut kynttilät. Vieraat alkoivat olla humalassa, eikä kukaan huomaisi hänen puuttuvan joukosta. Marcus riensi metsästysmajalle, jossa hän odotti seuralaistaan. Kuningatar Arianna oli poistunut vedoten huonovointisuuteensa ja jätti vaununsa vartioineen mökin eteen.

 ”Sinä teet minusta todellisen”, Marcus huokasi ja katseli ujosti ripsiensä lomasta kurkkivaa kuningatarta.

”Ja sinä täydennät minut. Tänään olen vain sinun”, Arianna vastasi hymyillen.

Marcus kiersi kätensä naisen ympärille ja puristi tämän itseään vasten. 

Pian pari löysi itsensä makuuhuoneesta. Vaatteet lentelivät minne sattuivat kiihkeiden suudelmien muuttuessa yhä kiihkeämmiksi. Marcus halusi olla yhä lähempänä Ariannaa. Ja pian hän olikin.

Adela oli seurannut viiniä naukkailevia vieraitaan hiukan Marcusta kauemmin. Lopulta nainen oli kyllästynyt ja poistunut ullakkohuoneeseensa. Adela istuutui tutun pöydän ääreen ja siveli käsillään kristallipallon kylmää ja sileää pintaa. Kädet alkoivat väristä ja Adela tunsi miten voima levisi hänen sormistaan ja sai usvan pallon sisällä liikkumaan.

Usva muodostui kuviksi, jotka vaihtelivat niin tiheästi, ettei Adela ehtinyt saada niistä selvää. Pian kuvien tulva hidastui ja Adela nojautui lähemmäs palloa. Adela tuijotti ja hänen hengityksensä kiihtyessä hänen käsiensä ympärille ilmestyi myrkyllisen vihreää usvaa.

Adela tuijotti palloa epäuskoisena ja tunsi kylmän raivon kulkevan hänen niskaansa pitkin ja leviävän ympäri selkää.

 

”Miten sinä saatoit pettää minut?” Adela kuiskasi ja katseli näkyä inhoten.

Nähtyään liian paljon Adela antoi voiman virrata takaisin sormiaan pitkin. Pallo, jonka sisin ei enää väreillyt, putosi kolahtaen telineeseensä pöydälle. Adela nousi hitaasti ja asetteli tuolin tarkasti pöydän eteen. Sitten hän lähti hitain askelin kohti ensimmäistä kerrosta ja asuintiloja.

Adela pysähtyi käytävälle ja tuijotti eteensä. Nainen puristi kätensä nyrkkiin niin lujasti, että kynnet painuivat kämmeniin ja nyrkit alkoivat valua verta. Adela ei edes huomannut sitä.

Minä tarvitsen suunnitelman, Adela ajatteli. Hän seisoi hiljaa, eteensä tuijottaen määrittelemättömän ajan. Viimein hän avasi suunsa ja huusi raivokasta, kimeää kirkunaa. Yö oli hiljainen, eikä kukaan vastannut huutoon.

Aamulla Lucielle heräsi jälleen Sylvian itkuun. Uni prinssin taivaan väriä toistavasta katseesta haihtui ja Lucielle huokasi. Hän olisi mielellään katsellut unta vielä hetken kauemmin.

”Minä tulen”, Lucielle sanoi ja petasi nopeasti sänkynsä.

Sylvia nousi kehdon laitaa vasten seisomaan heti, kun näki Luciellen lähestyvän. Tyttö katsoi Luciellea mietteliäästi ja ojensi sitten kätensä. Lucielle nosti Sylvian syliinsä ja puristi tytön itseään vasten.

”Leivotaan sinulle kakku”, Lucielle ehdotti ja kantoi Sylvian mukanaan keittiöön. Oli Sylvian syntymäpäivä, mutta kukaan muu ei tuntunut muistavan sitä. Itse asiassa ketään muita ei näkynyt. Lucielle huhuili vanhempiaan ilman vastausta.

Lucielle ja Sylvia istuivat ruokasalissa Luciellen leipomaa kakkua tuijottaen. He odottivat. Lopulta väsymys sai Luciellen haukottelemaan ja tyttö sytytti kakun kynttilät. Sylvia saisi puhaltaa kynttilät, olivat vanhemmat paikalla tai eivät.

Nuori kreivitär Sylvia Vendier.

--------------------

Seuraava yö oli tähtikirkas. Adela oli lukenut koko yön kirjojaan ja ahminut niistä kaiken, mistä voisi olla hyötyä hänen suunnittelemassaan loitsussa. Adela sirotteli maahan mustia ruusun terälehtiä ja viskasi pullollisen voimakkaasti haisevaa lientä. Sitten Adela alkoi mumista sanoja kauan sitten unohtuneella kielellä.

Adela jatkoi loitsuaan pitkän ajan, kunnes viimein alkoi tuntea ilman väreilevän. Adela tunsi miten ilma alkoi pyörteillä ja viimein kieppua hänen ympärillään. Värit pakenivat ympäriltä ja kulkivat nauhana Adelan edessä. Naisen käsiä ja jalkoja nipisteli ja päässä jyskytti. Viimein maasta nouseva usva alkoi kerääntyä hahmoksi Adelan eteen.

Usvasta muodostui kehon ääriviivat ja viimein kasvot. Adela pysähtyi ja vaikeni. Adelan edessä seisoi nainen, yksi Adelan esi-äideistä. Nainen väreili ilmassa ja muuttui välillä läpikuultavaksi. Adela tuijotti kauhuissaan naisen silmiä, jotka heijastivat kaikkia värejä ja pitivät vankinaan sieluja. Adela alkoi vapista. Nainen oli tuttu ja vieras. Vangitut sielut tämän silmissä pyöreilivät ja etsivät ulospääsyä.

Nainen kohotti kättään ja Adela huomasi kohottavansa omaansa.

”Annan sinulle voimani.”

Adela kuuli äänen päässään, muttei nähnyt naisen liikuttavan huuliaan. Adelan käsi tavoitti hahmon käden ja Adela vavahti. Valtava shokki ravisteli hänen ruumistaan, kun magia siirtyi aaveesta Adelaan. Pystyessään jälleen seisomaan, Adela ravisteli päätään ja katsahti rakoille palanutta kättään. Nainen makasi hänen edessään maassa, väreili hetken ja muuttui sitten usvaksi, joka imeytyi takaisin maahan.

Adela pukeutui juhlamekkoonsa ja valmistautui tapaamaan kuninkaan. Hän käyttäytyi tyynen rauhallisesti ja hymyili hiukan pohtiessaan mitkä sanat valitsisi kuninkaan kuultaviksi. Adelan silmät välkähtivät ja hetken ne heijastivat kaikkia värejä ja palautuivat taas normaaleiksi. Adela janosi kostoa, mutta hän halusi myös itselleen jotakin. Ja Adela tiesi, että hän tulisi saamaan kaiken haluamansa. 

--------------------

Pelasin Vendiereillä useassa osassa, sillä asensin koneelle ccmagicin, jonka pisti koko pelin mukavasti sekaisin. Syy sekoiluun oli viallisissa ladatuissa, joiden kanssa painin viikon, ennen kuin löysin vialliset ja sain ne poistettua. Nyt peli toimii ihanasti ja olen ihan myyty tuolle ccmagicille! Valitettavasti jouduin poistamaan paljon "viallisia" hiuksia, joten älkää ihmetelkö, jos päähenkilöiden kampaukset vaihtelevat paljon.

Ja itse osasta tuli jälleen kerran pitkähkö, vaikka poistelinkin monia kohtauksia. Kreiveistä oli vain paljon kirjoitettavaa. Noiden viimeisten kuvien kohdalla photoshoppi lauloi, vaikka yleensä käsittelen pelikuvia vain sen verran, kuin pakollista. Noiden muokkaus tosin oli aika hauskaa puuhaa. 

Mutta toivottavasti piditte osasta! Uutta pukkaa viimeistään ensi kuun alussa, ellen kesän kunniaksi ole hiukan nopeampi. :)