06. Brandir (kauppias)

Elbeth Brandir heräsi kerrankin miestään aikaisemmin. Elbeth petasi oman puolensa sängystä ja nosti lattialta kirjan, jota Caleb oli lukenut kynttilän valossa ennen nukahtamistaan. Elbeth vilkaisi kirjaa ja huokasi. Elbeth ei osannut lukea, sillä kauppiasnaisen oli tärkeämpää osata hoitaa kotia. Elbeth painoi kirjan kylkeään vasten ja hiipi keittiötä kohti.

Elbeth leikkasi kasviksia ja mietti mitä kaikkea talossa olisi tehtävä tämän päivän aikana. Vaatteita pitäisi pestä ja parsia. Lisäksi jostain olisi kaivettava hieman rahaa kankaaseen, sillä kaikki Calebin asut olivat kuluneet nuhjuisiksi. Markkinat olivat tulossa ja Elbeth halusin Calebin näyttävän markiloilla aina menestyvältä ja siistiltä.

Elbeth kattoi pöydän ja alkoi nauttia aamiaista yksin. Elbeth valmisteli aamiaisen Calebille usein jo illalla valmiiksi, sillä Caleb heräsi aamuyöllä ehtiäkseen ajoissa kalastamaan. Nyt kaikkialla Tuhkalaaksossa vietettiin kuitenkin vapaapäivää, sillä kuningas oli mennyt naimisiin.

Herättyään viimein ja syötyään aamiaisen, Caleb asteli pirteänä ulos talosta ja venytteli nautinnollisesti kuistilla. Caleb ei edes muistanut milloin oli viimeksi nukkunut niin pitkään.

Caleb käveli talon pihalla olevalle pienelle kalalammelle ja heitti siiman veteen. Yleensä Caleb kalasti kaukana laaksossa, mutta tänään oman pihalammen pikkukalat saivat riittää, sillä Caled kalasti vain omaan käyttöönsä. Tarvittiinhan Brandirinkin talossa ruokaa pöytään.

Caleb vietti päivän ulkona lammella ja Elbeth sisällä talossa. Elbeth ei kuitenkaan parsinut vaatteita, kuten oli itselleen aamulla luvannut, vaan nainen maalasi taulua. Maalaaminen oli yleensä vain aatelisten hupia, sillä värit ja kankaat maksoivat omaisuuksia. Elbeth oli kuitenkin keksinyt tehdä itselleen maaleja marjoista ja kasveista ja soi siksi itselleen tämän pienen ja turhamaisen ilon.

Elbeth kallisti päätään ja katseli taulua. Nainen lisäsi väriä yhteen paikkaan, tuhahti ja yritti pyyhkiä sitä kädellään pois. Elbeth rakasti maalaamista, mutta hän ei ollut kovin taitava siinä. Elbehtillä oli mielikuva siitä, miltä taulun piti näyttää, mutta jostain syystä käsi piirsi viivoja aivan vääriin paikkoihin.

Myöhemmin illalla Brandirit olivat syöneet illallisen ja Elbeth alkoi siivota pöytää. Caleb tarttui naista kädestä ja pyysi odottamaan hetken.
”Meillä on harvoin päivää, jolloin ei tarvitsisi tehdä töitä aamusta iltaan. Nautitaan tästä illasta. Ehdit siivota pöydän huomennakin”, Caleb sanoi ja Elbeth alkoi hymyillä.

Caleb veti naisen lähelleen ja tutkaili tämän kasvoja. Hetken he seisoivat aivan hiljaa toisiaan katsellen. Sitten Caleb laski kätensä alemmas Elbehtin selässä ja nipisti naista hellästi. Elbeth kiljahti ja alkoi nauraa. Caleb nosti naisen kevyesti olalleen ja kantoi makuukammariin.

Romanttisen illan jälkeen Caleb piti Elbethin kädestä kiinni ja katseli nukkuvaa naista. Lopulta Elbeht avasi silmänsä ja katsoi Calebia kysyvästi. Caleb vain pudisti päätään hymyillen. Elbeth sulki silmänsä ja nukahti uudelleen.

Caleb vietti tavalliseen tapaansa päivän kalastaen ja Elbeth kotona. Hoitaessaan puutarhaa, Elbeth kuuli tutun äänen tervehtivän ja huomasi naapurin Mirandan juoksevan kohti. Nimraisin rouva halasi Elbehtiä lujasti.

Tervehdysten jälkeen naiset vaihtoivat kuulumisiaan. Tapansa mukaan Miranda puhui minkä ehti ja Elbeth nöykkäili hymyillen ja kommentoi silloin tällöin lyhyesti. Lopulta Miranda innostui puhumaan miehestään.

”Otik on niin ihana! Hän ahkeroi kaiket päivät pajassaan ja tekee niin kauniita veistoksia! ” Miranda huokasi ja alkoi kuvailla Otikin viimeisintä teosta.
Elbeth kuunteli kiinnostuneena ja tunsi pienen kateuden vihlaisun sisimmässään, kun Miranda mainitsi kuinka paljon aateliset teoksista maksavat. Caleb ei tienannut kaloillaan juuri mitään Otikin tuloihin verrattuna.

”Jätin tärkeimmän uutisen viimeiseksi”, Miranda hengähti viimein. ”Olen raskaana! Me saamme lapsen!” Miranda kertoi ja pyyhkäisin onnen kyyneleen silmäkulmastaan.
”Mahtava uutinen! Paljon onnea!” Elbeth vastasi ja katseli miten Mirandan posket punehtuivat mielihyvästä, kun tämä kuuli Elbethin onnittelut.

Myöhemmin illalla Elbeth odotti Calebia ulko-oven edessä. Heti, kun mies marssi sisälle, Elbeth pysäytti hänet.
”Kalastitko koko päivän?” Elbeth kysyi.
”Kyllä”, Caleb vastasi hieman hämmentyen. ”Osan säästin meille talvea varten. Suolaan ja kuivaan ne heti, kun ehdin”.
”Etkö sinä myynyt kaikkea?”
”En.”

”Caleb! Sinun täytyy myydä enemmän torilla! Me tarvitsemme rahaa”, Elbeth parahti ja sai Calebin hätkähtämään.
Caleb ei tiennyt miten vastata. Hän tiesi kyllä, että Elbeth piti mukavuuksista, mutta oli ajatellut naisen ilahtuvan siitä, että hän säästi kalaa kotiin. Nyt Elbeth näytti kuitenkin murtuneelta ja levitteli tyhjiä käsiään ilmassa.

Keskustelun jälkeen pariskunta söi illallisen vaitonaisena. Kummallakaan ei ollut enää mitään sanottavaa. Caleb lähti nukkumaan ja Elbeth jäi siivoamaan pöytää. Elbeth katseli vanhoja, valkoiseksi kalkittuja seiniä ja kuluneita lautasia ja hän olisi halunnut kirkua. Rahaa ei ollut ja koti oli niin kulunut. Toisin, kuin Nimraisilla, joilla Otik heitti pöydälle kultarahan toistensa perään.

Elbeth huokasi ja keräsi loput lautaset. Täytyisi hoitaa tiskit ennen nukkumaan menoa ja hakea vielä kaivosta vettä aamuksi. Elbeth toivoi, että heillä olisi varaa pitää palvelijaa, joka auttaisi kodin hoidossa ja jättäisi Elbethille aikaa maalata. Ehkä sitten joskus.

Caleb nousi ennen aurinkoa ja venytteli tapansa mukaan talon kuistilla ja nautti aamun raikkaudesta. Samalla Caleb tuli vilkaisseeksi itse kuistia. Portaat olivat kuluneet ja kaiteita ei ollut, sillä vanhat olivat lahonneet ja kaatuneet itsekseen pois. Uusiin ei ollut varaa. Ehkä Elbeth oli oikeassa heidän rahallista tilannetta surkutellessaan.

Caleb käveli vuorten juurelle, jossa metsän keskellä sijaitsi pieni ja erityisen kalaisa järvi. Caleb oli saanut monesti järvestä suuria ja harvinaisia kaloja. Niistä myös maksettiin markkinoilla paremmin.

Caleb seisoi hetken järven rannalla, veden tyyntä pintaa ihaillen. Ilma oli tyyni ja metsä ihanan hiljainen. Caleb nautti luonnon kauneudesta, hetkestä ja toivoi, että Elbeth tulisi edes joskus hänen mukaansa kalaan, jotta hän voisi jakaa rauhan rakkaansa kanssa. Ehkä Elbeth silloin ymmärtäisi, että maailmassa on muutakin tärkeää, kuin varallisuus.

Caleb heitti siiman veteen ja aloitti työnsä. Caleb kalasti joka aamu ja myi iltapäivällä saaliinsa torilla. Toisinaan saalista oli enemmän ja toisinaan taas vähemmän.

Ei kulunut kauaa, kun siima nyki ja Caleb kiskoi rantaan valtavan kultakalan. Caleb ihaili hetken saalistaan ja mietti, kuinka Elbeth siitä ilahtuisi. Hetken Caleb harkitsi jopa, että veisi kalan maljassa lahjaksi vaimolleen, mutta jätti sitten ajatuksen. Elbeth ilahtuisi enemmän, jos Caleb saisi myytyä kalan hyvään hintaan.

Samaan aikaan Elbeth pudotti vesisaavin lattialle ja painoi käden suulleen. Elbeth oli voinut koko aamun pahoin ja nyt hän antaisi ylen. Elbeth ryntäsi kylpyhuoneeseen.

Elbeht kumartui toilet istuimen ylle ja yökkäsi. Elbeth mietti voisiko hän viimein olla raskaana. Miranda oli kertonut raskautensa alkaneen pahoinvoinnilla. Elbeth tunsi lämmön leviävän sisälleen, kun hän ajatteli mahdollista perheenlisäystä. Sitten Elbeth yökkäsi uudelleen.

Otik lopetti kalastamisen keskipäivällä ja suuntasi kiireesti torille kaloja myymään. Calebin onneksi kauppa kävi hyvin ja hän sai kaikki kalat myytyä ennätysajassa. Kerrankin hän ehtisi ajoissa kotiin vaimon luokse. Caleb oli kävelemässä torilta puiston kautta kotiin, kun hän näki jotakin pysäyttävää.

Puiston reunalla, kivisellä penkillä istui huomiota herättävä pari. Pariskunta oli pukeutunut erittäin näyttävästi ja kummallakin oli helmenvaalea iho ja suipot korvat. Kuninkaalliset. Caleb jähmettyi paikoilleen. Hän ei ollut nähnyt kuninkaallisia aikaisemmin, etenkään noin läheltä.

Hetken mielijohteesta Caleb asteli lähemmäs ja polvistui parin eteen. Useampi vartija juoksi paikalle, mutta kaikki pysähtyivät, kun kuningas nosti kätensä. Kuningas katseli hetken Calebia ja nyökkäsi sitten tälle.

Calebin yllätykseksi kuningas viittoi tämän luokseen ja alkoi kysellä miehen ammatista. Kuningas Isdur kertoi olevansa kiinnostunut alamaistensa elämästä ja osoittautui lopulta mukavaksi juttukumppaniksi. Kuningatarta Caleb ei kuitenkaan saanut puhutella, vaan tämä poistui paikalta pikaisesti vartioidensa saattelemana.

Elbeth odotti miestään vuoteella lepäillen. Nainen oli päättänyt hyvittää taannoisen riidan ja yritti parhaansa mukaan tehdä illasta mahdollisimman mukavan. Valitettavasti Calebia ei näkynyt ja kuulunut.

Auringon laskiessa Elbeth nukahti sängylle.

Elbeth oli kuin olikin raskaana. Elbethin maha kasvoi raskauden edetessä ja Calebin vaatimuksesta Elbeth vähensi kotitöitään. Samalla Elbeth sai enemmän aikaa maalata.

Elbeth alkoi myös kasvattaa muutamia vihanneksia pihalla, jotta Caleb saisi näistä uudenlaisia syöttejä työhönsä. Aina saattoi toivoa, että laadukkaat syötit toisivat suurempia kaloja ja parempia tuloja.

Eräänä päivänä, Calebin ollessa Otikin seurassa tavernassa, Elbeth kutsui Mirandan luokseen. Elbethin maha alkoi olla jo todella suuri. Miranda silitteli Elbethin mahaa ja puheli samalla omasta pienestä pojastaan ja kuinka onnellinen hän olikaan äitiydestä. Pian Elbeth saisi kokea saman onnen.

”Otik tekee nykyään niin kauniita jääpatsaita, että niitä haluavat melkein kaikki. Saamme niistä todella paljon ja sain viimeinkin hieman uudistettua talomme sisustusta. Otik on niin taitava. Hän teki eilen veistoksen jopa pienestä aarteestamme!” Miranda jutteli ja Elbeth taikoi kasvoilleen iloisen hymyn, vaikka olisi mielummin irvistänyt.
Elbeth tunsi vatsassaan vihlaisun ajatellessaan Nimraisien mahtavia tuloja ja Otikin hienoa menestystä. Miksei Caleb voinut menestyä samoin?

Elbeth tarjoili Mirandalle leipomiaan kakkusia ja oli pudottaa lautasen lattialle tuijottaessaan Miranda uutta mekkoa. Mekko oli tehty kalliista kankaasta, joita vain aateliset käyttivät. Lisäksi Mirandan kaulaan oli ilmestynyt uusi medaljonki. Elbethillä ei ikinä olisi varaa vastaaviin. Taas Elbeht tunsi vatsassaan vihlaisun. Tällä kertaa vielä kovemman.

Elbeth pureskeli kakkua ja kuunteli Mirandan iloista ääntä. Mahaa kivisti jälleen. Elbeth ei saanut palaa nielaistua.

Lopulta Elbeth nousi parahtaen seisomaan ja painoi käsillään vatsaansa. Mirandan silmät laajenivat ja tämä riensi ystävänsä tueksi.
”Hyvä nainen, älä nyt siinä synnytä! Annahan niin minä autan sinut kammariin. Tästä tulee pitkä ilta!”

Mirandan ennustuksen mukaan synnytykseen meni koko ilta ja työ jatkui vielä pitkälle yöhön. Kovan ja vaikean urakan jälkeen Elbeth synnytti pienen pojan, jonka Caleb myöhemmin nimesi Edeliksi.

Miranda varmisti että Elbethillä oli kaikki hyvin ja vei sitten vauvan lastenhuoneeseen nukkumaan. Miranda hoiti pienokaista, kunnes Caleb aamuyöllä saapui kotiin. Caleb oli perheenlisäyksestä niin innoissaan, ettei kyennyt sanomaan mitään. Mies vain hymyili ja pyyhki kyyneliä silmistään.

Miranda jätti Calebin poikansa luokse. Aluksi Caleb vain katseli onnellisena uudessa kehdossa nukkuvaa pientä nyyttiä. Otik oli valmistanut kehdon Brandierille tilauksesta.

Vauva heräsi ja alkoi itkeä. Caleb nosti pojan syliinsä ja itku loppui kuin taikaiskusta. Poika katseli isäänsä ihmeissään ja huitaisi pienellä kädellään Calebin hiuksia. Calebin mielestä poika oli maailman suurin ja kaunein ihme.

Synnytyksen jälkeen Elbeth vietti monta päivää kykenemättä nousemaan sängystä. Caleb huolehti pienokaisesta ja vaimostaan.

Kun Elbeth lopulta pääsi jalkeille, hän patisti Calebin kalastamaan ja otti kodin taas haltuunsa. Aika kului nopeasti ja Edelin ensimmäinen syntymäpäivä saapui liiankin pian. Edelistä kasvoi suloinen taapero.

--------

Ensiksi pahoittelut, että sain osan ulos luvattua myöhemmin. Oli aika paljon ongelmia pelin ja modien kanssa. Aloitin pelaamaan perheellä kahdesti, sillä jouduin poistamaan ensimmäisen tallennoksen. Lisäksi jouduin aloittamaan kaikilla muillakin perheillä alusta. Nyt kaiken pitäisi kuitenkin suunnilleen toimia ja olla oikeassa vaiheessa tarinaa ajatellen. Koitan saada seuraavan osan nettiin ajallaan.

Ärsyttää, että tuossa puutarhakuvassa Elbethillä on vain polviin ulettuva mekko. Kolmoseen on äitiysvaatteita tosi käpysesti, joten noiden rauskauskuvien kanssa tulee aina ongelmia. Harkitsin jo photoshoppaavani mekon pitkäksi, mutta annoin sitten olla noin. Ompahan sentään mekko! Tästä tuli muuten erikoinen osa, sillä tekstiä riitti mutta tapahtumia oli suhteellisen vähän. Toivottavasti kuitenkin piditte!

Seuraava osa ilmestynee 10.03-12 ja silloin päästään kurkkaamaan Tuhkalaakson talonpoikien elämää.