05. Nimrais (Kauppias)

Otik Nimrais kumartui ja iski hakkunsa puuhun. Otik rakasti veistämistä. Otikin isä oli seppä, joka takoi työkseen valtakunnan hienoimpia miekkoja. Otik piti enemmän patsaiden tekemisestä ja isänsä pettymykseksi hän ryhtyi taiteilijaksi, eikä sepäksi. Otikin isä suuttui katkaisi välit poikaansa.

Isän ajatteleminen sai Otikin hermostumaan ja hän iski vahingossa puuta liiankin kovaa. Puu halkesi ja siitä irtosi suuri pala. Otik manasi hiljaa ja yritti arvioida aiheutunutta tuhoa.

Miehen työskennellessä Otikin vaimo, Miranda hyräili hämmentäessään keittoa kattilassa. Otik työskenteli kotona vajassaan ja oli pitkän päivän jälkeen aina todella nälkäinen. Miranda yllätti miehen usein kokeilemalla uusia reseptejä.

Kun ruoka oli valmista, Miranda ja Otik istuivat pöydän ääreen. Miranda hymyili säteilevästi ja Otik nyökkäsi vaivautuneena. Miranda laittoi mielellään ruokaa, mutta oli Otikin mielestä maailman surkein kokki. Otikilla ei kuitenkaan ollut sydäntä kertoa vaimolleen, että tämän keitokset maistuivat kuvottavilta. Otik tunki ruokaa suuhunsa ja irvisti.

Otik vetäytyi ruoan jälkeen vielä hetkeksi pajaansa. Kun mies viimein tuli vaimonsa viereen nukkumaan, niin Miranda seisoi vuoteen vierellä ja painoi kädellä vatsaansa.
”Oletko sinä kunnossa?” Otik kysyi ja arveli Mirandan sairastuneen.

”Olen”, Miranda vastasi kuiskaten ja hymyili onnellisena. ”Me saamme vauvan.”

Otik ilahtui Mirandan raskaudesta ja Miranda oli tavallistakin hyväntuulisempi. Miranda laittoi jälleen ruokaa pajassa ahkeroivalle miehelleen. Tällä kertaa Miranda kokeili naapuriltaan Elbethiltä saamaansa reseptiä: paistettua kalaa.

Miranda laittoi kalan uuniin ja kävi vaihtamassa ylleen yömekon. Arkimekko alkoi jo painaa naisen pyöristynyttä mahaa. Miranda palasi keittiöön ja haisteli ilmaa kävellessään. Kala taitaa olla kypsää, Miranda tuumi. Keittiössä odotti yllätys. Uuni oli ilmiliekeissä.

Miranda perääntyi hieman kauemmas tulesta ja alkoi huutaa. Tulipalot olivat aikanaan tuhonneet kokonaisia kaupunkeja, ja Miranda pelkäsi liekkien leviämistä kuollakseen.

Otik kuuli Mirandan huudon ja ryntäsi ulos työtilastaan. Miranda ei koskaan huutanut, joten hänen täytyi olla pulassa. Keittiön ovella Otik haistoi savun ja pysähtyi. Hetken Otik vain tuijotti keittiötä valtaavia liekkejä lumoutuneena. Sitten Miranda kirkaisi uudelleen ja Otik hätkähti ja alkoi toimia.

Otik haki toiletista sangollisen vettä ja heitti sen liekkien päälle. Vasta kolmas sangollinen sammutti palon. Otik ryntäsi halaamaan Mirandaa ja Miranda nyyhkytti kasvot miehensä niskaan haudaten.

”Onhan vauvakin varmasti kunnossa?” Otik kysyi ja kokeili huolestuneena Mirandan vatsaa kädelleen.
”On”, Miranda vastasi tuntiessaan vauvan liikahtavan.

Seuraavat päivät Otik paiski töitä tavallistakin enemmän, jotta perhe saisi ostettua uuden uunin. Lisäksi vauvalle pitäisi tehdä kehto. Otik käytti kaiken varastossa olevan puun kehtoon ja lähti sitten markkinoille hakemaan lisää.

Talonsa ulkopuolella Otik näki jotakin, mikä sai hänen sydämensä jättämään yhden lyönnin väliin. Läheisen talon pihaa siisti vanhoihin vaatteisiin sonnustautunut nainen. Nainen oli niin kaunis, että hänen rinnallaan itse kuningatarkin kalpenisi. Ainakin Otikin mielestä. Otik väläytti hurmaavimman hymynsä ja riensi tervehtimään naista.

Nainen esittäytyi Luzy Olseniksi, maanviljelijän tyttäreksi. Otik katseli naisen lämpimän ruskeita silmiä hymyillen, eikä edes kuullut mitä nainen kertoi. Otik olisi halunnut vain puristaa naisen rintaansa vasten ja kantaa omaan taloonsa.

Otik jutteli Luzyn kanssa tuntikausia, kunnes tuli pimeä ja naisen täytyi mennä kotiinsa. Eihän nuoren naisen ollut soveliasta liikkua ulkona pimeällä. Kotona Otik pystyi vain ajattelemaan Luzyn helisevää naurua ja kauniita kasvoja.
”Oltik, mikä sinulla on?” Miranda kysymys palautti Otikin takaisin maan pinnalle. Otik oli vaellellut ympäri taloa ajatuksiinsa uppoutuneena.

”Olin hieman ajatuksissani, pitkä päivä takana”, Otik selitti Mirandalle ja Miranda nyökkäsi ymmärtäväisesti. ”Mennään nukkumaan”.

Seuraavana iltana Otik odotti talonsa pihalla, jotta Lucy tulisi ulos kastelemaan kasveja. Kun Lucy lopulta astui ulos, niin Otik marssi paikalle, ikään kuin olisi sattumalta ollut juuri silloin kävelyllä. Otik tervehti Luzya kohteliaasti käsisuudelmalla ja sai naisen punastumaan. Otik oli juuri kertomassa Luzylle, kuinka tämän silmät kilpailevat kauneudellaan tähtien kanssa, kun mies kuuli takaansa iloisen tervehdyksen. Otik kääntyi keskeytyksestä ärsyyntyneenä.

”Jonathan Olssen, saanen esittäytyä”, paikalle saapunut mies esitteli itsensä kohteliaasti. Jonathan paljastui Luzyn aviomieheksi. Otik tuhahti vihaisesti tajutessaan tilanteen. Hänen täytyisi vastaisuudessa olla hienovaraisempi. Toisaalta hyvät välit Luzyn mieheen, toisivat varmasti paljon tilaisuuksia päästä lähemmäs naista.

Otik saapui taloonsa hieman myöhemmin, kuin oli tarkoitus. Jonathan oli osoittautunut yllättävän mukavaksi. Paitsi että Otik inhosi miestä, koska tämä sai koskea Luzyyn. Olohuoneessa Otikia odotti kamala yllätys: Miranda seisoi keskellä huonetta ja alkoi huutaa, että synnytys on käynnissä ja lapsi tulossa. Otik järkyttyi niin pahasti, että hänkin alkoi huutaa.

Miranda synnytti pienen pojan. Otik antoi pojalle nimeksi Theo.

Miranda katseli pientä poikaansa ja tunsi lämmön pulppuilevan sisällään, kun Theo hymyili hänelle.

Miranda laski lapsen Otikin tekemään, puiseen kehtoon. Mirandan mieliksi mies oli kaivertanut jopa pienen sydämen kehdon kumpaankin päätyyn.

Nukuttuaan hetken Theo heräsi ja alkoi itkeä. Vauvan huuto veti paikalle unisen Otikin. Otik kiroili mielessään saapuessaan lastenhuoneeseen. Eikös vauvanhoito kuulunut naisille. Missä se nainen oikein oli, kun sitä tarvittiin?

Otik löysi Mirandan kylpyhuoneesta. Miranda oli juuri laittanut kylvyn valmiiksi ja katseli Otikia huolestuneesti, kun tämä astui huonseeseen.
”Theo itkee”, Otik sanoi ja ojensi lasta Mirandaa kohti. Miranda suuteli vauvaa otsalle ja pyysi Otikia syöttämään pojan. Otik oli juuri tuhahtamassa vaimolleen vihaista vastausta, kun hän katsoi Mirandan kasvoja tarkemmin. Mirandan iho oli kalpea ja silmien alla valtavat, mustat pussit. Miranda näytti niin väsyneeltä, että Otik antoi periksi ja lupasi syöttää Theon.

Otik piteli Theoa kömpelösti sylissään ja työnsi pulloa vauvaa kohti. Theo hamuili pullon päätä suullaan ja Otik sai tähdättyä pullon maaliin. Theo alkoi heti imeä maitoa ja katseli samalla isäänsä silmät pyöreinä. Otik ei tuntenut oloaan enää lainkaan vihaiseksi, vaan huomasi hymyilevänsä syöttäessään Theoa.

Lopulta Theon silmät painuivat kiinni ja pienokainen nukahti Otikin syliin. Otik tuuditteli lasta sylissään ja hyräili kehtolaulua. Lopulta Otik suuteli lapsen otsaa.

”Seiso aivan liikkumatta”, Otik pyysi ja katsoi Mirandasta mallia. Miranda oli seissyt paikoillaan jo ties kuinka kauan ja hänen lihaksiaan särki.
”Onko se jo valmis?” Miranda kysyi neljännen kerran ja sai Otikin tuhahtamaan.

Otik mittaili tekemäänsä jääveistosta ja vertasi sitä mallina toimineeseen Mirandaan. Kun Otik ei enää keksinyt, miten patsasta parantelisi, hän julisti teoksen valmiiksi.

Miranda riensi heti ihmettelemään lopputulosta. Veistos oli upea! Miranda tuijotti veistosta pitkän aikaa suu auki. Mirandan reaktiosta Otik päätteli teoksen onnistuneen.

Jääveistos sijoitettiin oleskeluhuoneeseen. Otik olisi halunnut myydä veistoksen, mutta Miranda ei antanut. Veisto säilyi kauniina kolme päivää. Neljännen päivän aamuna oleskeluhuoneen lattialla komeili valtava vesilätäkkö. Mirandi itki, kun hän tajusi patsaan tuhoutuneen.

Miranda näki lastenhuoneen ikkunasta tutun naisen vilkuttavan pihalla. Mirandan laski Theon kehtoon ja riensi ulos tervehtimään ystäväänsä. Elbeth Brandir halasi Mirandaa pikaisesti ja alkoi heti kysellä pienokaisen kuulumisia.

Kerrottuaan Theosta kaiken mahdollisen Miranda innostui kertomaan myös muita kuulumisia.
”Otik on nykyään hirvittävän taitava. Hän teki minusta valtavan kauniin jääveistoksen. Sellainen kelpaisi kuningattarellekin.”
 ”Kuulostaa hienolta”, Elbeth vastasi.
”Ja hieno se olikin! Aateliset ovat varmasti onnesta sekaisin, kunhan sana leviää”, Miranda innostui kertoilemaan ja kuvitteli miten kaikki aateliset jonottaisivat heidän ovellaan, oman patsaansa saadakseen.

”Ovatko aateliset tilanneet Otikilta patsaita? ” Elbeth henkäisi selvästi vaikuttuneena.
”Varmasti ovat. Jopa kuningatar on kysellyt niitä”, Miranda lisäsi ja tajusi menneensä liian pitkälle. Eivät aateliset oikeasti olleet tilanneet mitään. Miranda halusi vain tehdä vaikutuksen ystäväänsä. Elbeth katsoi Mirandaa hieman epäluuloisena ja Miranda nielaisi. Nyt täytyisi äkkiä vaihtaa puheenaihetta!

”Oletko muuten kuullut, että Kreiveille syntyy pelkkiä tyttöjä?” Miranda juorusi. ”Kreivittärestä ei ole kunnon emännäksi! Meillekin syntyi heti esikoispoika”, Miranda jatkoi ja huokasi helpotuksesta, kun sai Elbethin unohtamaan pienen, valkoisen valheensa.

Otic ei saanut Luzya mielestään. Mies vietti monta iltaa tavernassa naista miettien ja oluttuoppeja tyhjentäen. Jopa Otikin innostus kuvanveistoon oli hiipunut uusien ajatusten vallattua pään.

Miranda syleili pientä Theoa Nimraisien kodissa. Pojalla oli ollut illalla syntymäpäivä, eikä Otik ollut ilmestynyt paikalle. Miranda oli huomannut miehensä käyttäytyneen hieman oudosti viimeaikoina, lisäksi tämä oli käynyt tavallista useammin tavernassa. Pojan syntymäpäivien unohtaminen ei yllättänyt, mutta harmitti kuitenkin.

Miranda painoi Theon kylkeään vasten ja päätti että syntymäpäivä olisi hyvä päivä aloittaa pojan koulutus.

Miranda laski pojan oleskeluhuoneen lattialle ja yritti saada tämän seisomaan. Theo kaatui takapuolelleen lattialle. Miranda kokeili uudelleen ja taas tulos oli sama. Tosin tällä kertaa Theo ulvahti ärtyneesti. Kahdeksannella yrityksellä Theon onnistui pysyä pystyssä.

Miranda ilahtui Theon suorituksesta niin paljon, että nosti pojan korkealle ilmaan ja pyöri tämä sylisään.
”Minun poikani osaa seisoa”, Miranda huokasi ja nauroi onnellisena.

Samaan aikaan Otik hoiperteli kotiin tavernasta. Matkalla mies pysähtyi tutun talon kohdalle ja katseli pariskuntaa, joka jutteli talon edessä. Tähtitaivaan alla Luzy näytti kauniimmalta, kuin koskaan ennen.

Otik käveli parin luokse ja tervehti heitä ystävällisesti.
”Ensi kerralla otan sinut mukaani tavernaan”, Otik lupasi ja läimäytti Jonathania olalle asteen verran liian voimakkaasti. Jonathan horjahti iskun voimasta ja naurahti. Luzy väläytti Otikille pikaisen hymyn.

Myöhemmin kotona Otik tuijotti valtavaa kivipaasia, josta hän aikoi tehdä veistoksen. Otik ei kuitenkaan voinut keskittyä veistämiseen. Mies ajatteli jälleen talonpoikaisnaista. Minä haluan hänet. Minä tulen saamaan hänet. Otik päätti ja kumautti moukarillaan kivipaasia lujasti. Kiveen ilmestyi suuri halkeama.

----------

Ehdimpä julkaista osan vielä tämän päivän aikana! Vähän tiukalle tosin meni, kun koko päivä kului opiskelujuttuihin.

Seuraavan osa ilmestyy 14.02.2012. Mikäli siis vain saan pelin siihen mennessä toimimaan. Peliini ilmestyi nimittäin uusi bugi, joka jumitti RKC -tallennoksen niin, etten saa sitä enää auki. Onneksi minulla on olemassa varatallennos, joka tosin on ihan eri kohdassa, kuin varsinainen peli. Vähän säätämiseksi taas menee, kun pelaan perheet oikeaan kohtaan, mutta kyllä tämä tarina jatkoa saa.

Palautetta itse osasta otetaan mieluusti vastaan! :)